”Sain uuden elämän”, kertoo norjalainen 56-vuotias Knut Larsen, jonka terveydessä tapahtui mullistavia muutoksia puolen vuoden aikana hänen otettuaan BEMER-hoidon käyttöönsä.…
Helsinkiläinen Sirpa Ojanen on pirteä ja liikkuvainen, vähän reilun vuoden vanha eläkeläinen. Hän harrastaa marjastusta ja sauvakävelyä, ja on pysynyt…
Ruusu vei sairaalaan ja aiheutti syvät haavat, jotka onneksi lopulta paranivat 53-vuotias Aarre Yläkoski joutui äkillisen ja voimakkaan ruusuinfektion vuoksi…
Nina Grönfors Paraisilta on 75-vuotias, eläkkeellä oleva biologi ja biokemisti, joka on tehnyt elämäntyöstään suuren osan ammattikorkeakoulun opettajana. ”Olen aina…
BEMER-terapiasta hyötyä huippu-urheilijan arkeen sekä loukkaantumisiin Pitkän ja vaikuttavan jääkiekkouran tehnyt Veli-Matti Savinainen on käyttänyt Bemer-terapiaa viimeisen vuoden ajan ja…
Normaalielämää vaikeuttanut jalkojen palelu on ihanasti helpottanut 52-vuotiaan Elina Tervosen jalat palelivat viime vuodet niin pahoin, että kesälläkin oli pidettävä…
Annikki Hagros-Koski on hiusjuurten tutkimuksen uranuurtaja Jos joku tietää hiusten lähdön ja kasvun lainalaisuuksista niin Annikki Hagros-Koski. Hän kärsi aikoinaan…
Kymmenisen vuotta kestäneet vaivat hävisivät, kun aineenvaihdunta käynnistyi Sisukas ja energinen Leena Kaijanranta Helsingistä on kärsinyt vakavista terveysongelmista jo lapsesta…
Verisuonistomme laajuus ja tiheys konkretisoituu pienimmissä verisuonissamme Suuret valtimot ovat kuin moottoriteitä, jota pitkin veri etenee nopeasti kehon ääriosiin. Matkalla…