Selkäkivuista vuosikymmeniä kärsinyt Kari Sämpi oli rakennusalan yrittäjänä hankalassa paikassa. ”Jouduin olemaan selän takia sairauslomalla 2-3 kuukautta vuosittain, yleensä kaksi viikkoa kerrallaan. Se tuntui tilipussissa ja hankaloitti elämää tietysti muutenkin”, hän kertoo.
Kolmisen vuotta sitten aloitetut BEMER-hoidot ovat onneksi tuoneet avun ja 45-vuotiaan miehen selkäkivut ovat vähentyneet dramaattisesti. ”Viime vuonna olin sairauslomalla selkäkipujen vuoksi kolme päivää. Se on iso ero! Laite on maksanut itsensä takaisin jo monta kertaa”, hän hymyilee.
Lahtelainen Kari on tällä hetkellä siirtymässä vahvasti hyvinvointipuolelle. ”Olen kouluttautunut hierojaksi sekä hermostovalmentajaksi. Kiinnostus terveysasioihin on herännyt omien kokemusten kautta. Rakennushommiakin edelleen silti teen. Vaihtelu virkistää.”
Selkäkivut haittasivat työtä ja arkea jatkuvasti
Alaselän kivut olivat vaivanneet Karia jo 14-vuotiaasta lähtien ja ne pahenivat hiljalleen vaikuttaen arkeen monella tavalla.
”Kipu oli tietyllä tavalla jatkuvaa. Koko ajan piti miettiä, missä asennossa asioita tekee. Erityisesti etunojassa oleminen oli hankalaa. Istualta noustessa piti jonkin aikaa antaa kehon tottua uuteen asentoon, ennen kuin pystyi lähtemään liikkeelle.”
”Selkää on tutkittu moneen otteeseen, mutta muuta hoitoa ei keksitty, kuin särkylääkkeiden tarjoaminen. Söinkin niitä paljon, vuosikausia. Myöhemmin niistä tuli vatsa- ja suolisto-ongelmia.”
”Jos minulla olisi ollut se tieto, mikä nyt on, en olisi niitä syönyt. On todella harmi, ettei lääkäreillä ole muita keinoja tarjota akuuttiin tilanteeseen. Mielestäni tulisi enemmän keskittyä ennaltaehkäisevään toimintaan ja ohjeistukseen.”
Ensin apua valkosormisuuteen, sitten vähitellen selkäkipuihin
Karia oli alkanut vaivata myös valkosormisuus pari vuotta ennen kuin hän tutustui BEMER-terapiaan. ”Valkosormisuutta oli viikoittain ja tihenevästi. BEMER-laitteiston hankkimisen ja hoitojen aloittamisen jälkeen valkosormisuus loppui kolmessa viikossa, eikä se ole tullut takaisin tämän kolmen vuoden käytön aikana.”
Selkäkipuihin Kari alkoi saada apua muistinsa mukaan 2-3 kuukauden kuluttua. ”Selkäkipuihin BEMER tepsi hitaammin, mutta kuitenkin muutamassa kuukaudessa.”
Hän saa edelleen kramppeja selkälihaksiinsa silloin tällöin, mutta ne menevät huomattavan paljon nopeammin ohi, eikä hän tarvitse sairauslomaa. ”Jos kramppeja tulee, otan tehohoitoa BEMERillä eli hoitoja useamman kerran päivässä ja paikallishoitoja selälle. Myös isommat tehot ovat silloin käytössä.”
Jaksaminen, lihasvoima ja kestävyys paranivat – myös haavat paranevat nopeammin
”Huomaan myös, että jaksan fyysistä työtä paljon paremmin. Lihasvoimaa, sitkeyttä ja kestävyyttä tuntuu olevan enemmän. Sen huomaa myös saliharjoittelussa, muussa liikunnassa ja oikeastaan missä vain tekemisessä.”
”Kaikkein eniten nautin liikkumisesta luonnossa. Se on minulle rauhoittumispaikka ja nyt ei tarvitse enää varoa askeleita vaan voi kävellä vapaasti.”
”Lisäksi olen huomannut, että haavat paranevat huomattavasti nopeammin. Rakennusalalla niitä aina silloin tällöin tulee.”
BEMER myös hierojien vastaanotoille sekä työpaikoille
”Suosittelen BEMER-terapiaa enemmän kuin lämpimästi! Siitä on ollut minulle valtavasti hyötyä. Erityisesti, jos on jotakin fyysistä ongelmaa, niin ehdottomasti kannattaa laite hankkia.”
Hieronta-asiakkailleen Kari antaa kahdeksan minuutin BEMER-hoidon hieronnan yhteydessä. ”Asiakkaan lihaksiston verenkierto paranee, jolloin hieronta on kevyempää ja asiakas saa hieronnasta paremman vasteen ja luonnollisesti muitakin hyötyjä”, hän sanoo.
”Yritysten kannattaisi ehdottomasti hankkia BEMER-laitteisto työntekijöidensä käyttöön. Se näkyisi melkoisen varmasti sairauspoissaolojen vähentymisenä.”
Fysikaalisen BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon
BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin
se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla, nivelillä tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua. Soluilla on myös paremmat mahdollisuudet tuottaa energiaa. BEMER-terapia voi myös rauhoittaa ja auttaa nukkumaan paremmin.
Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.
Hoidon vaikutus ei välttämättä tunnu juuri miltään hoidon aikana, pientä mahdollista kihelmöintiä lukuun ottamatta, koska emme juuri tunne verenkiertoamme. Ja näin kuuluukin olla, koska tuskin haluaisimmekaan tuntea veren liikkeitä kymmeniä tuhansia kilometrejä pitkässä verisuoniverkostossamme! Terapian tulokset tuntuvat sen sijaan usein pidemmällä aikavälillä olon yksilöllisenä kohentumisena, yksilölliseen tahtiin.
Lämmin kiitos, Kari, haastattelustasi ja hyvää terveyttä myös jatkoon!
Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.
Kysy lisää BEMER-hoidosta edustajaltamme
BEMER-kumppanit ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut luennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.
Jollei sinulla vielä ole tiedossa BEMER-kumppania, löydät sellaisen, kun painat Ota yhteyttä – nappia kotisivujemme www.bemergroup.com/fi_FI/human-line/etusivu vasemmasta alakulmasta.
Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.
Ota rohkeasti yhteyttä – edustajamme ovat valmiina palvelemaan sinua!