”Sain uuden elämän”, kertoo norjalainen 56-vuotias Knut Larsen, jonka terveydessä tapahtui mullistavia muutoksia puolen vuoden aikana hänen otettuaan BEMER-hoidon käyttöönsä. Sen seurauksena uupumus väistyi ja puolipäiväiset työt vaihtuivat takaisin kokopäiväisiin. Hän myös aloitti uudelleen nuoruudestaan tutun karateharrastuksen.

Olkapään ja lonkan tulehdus sekä uupumus iskivät yllättäen

Knutin kunto romahti syyskuussa 2021, 2-3 viikkoa toisen koronarokotteen jälkeen, kun hänen olkapäänsä ja lonkkansa tulehtuivat ja kipeytyivät. Hän myös uupui täysin. Niinpä hän joutui aloittamaan osapäivätyöt, kun muuhun ei ollut voimia. ”Tein rokotevahinkoilmoituksen, sillä muuta syytä ei kuntoni äkilliselle romahtamiselle löydetty”, Knut kertoo.

Töissä hän kävi arkipäivisin kello kahdeksan ja kahdentoista välillä ja kotiin päästyään hän otti kolmen, neljän tunnin päiväunet. Sitten hän laittoi ruoan itselleen ja kotona asustelevalle pojalleen. Nukkumaan hän meni jo kahdeksan ja kymmenen välillä illalla. ”Tästä tuli normaali päivärutiinini”, kertoo Knut päätään pudistellen. ”Olin jatkuvasti väsynyt.”

Ystävä ja BEMER tulivat apuun

Knutin ystävä tuli tapaamaan häntä työpaikalle joulukuussa 2021 ja totesi, että jotakin oli tehtävä – tällaisena tilanne ei voi jatkua. He sopivat jatkotapaamisen Knutin kotiin tammikuulle 2022, jolloin ystävä kertoi Knutille BEMER-hoidosta ja sen verenkiertoa parantavasta toimintamekanismista. Knut sai samalla kokeilla BEMER-terapiaa: 8 minuuttia hoitoalustalla ja 16 minuuttia kipeälle olkapäälle.

”Tunsin hoidon aikana vain pientä kihelmöintiä jaloissa, en muuta”, kertoo Knut. Samana iltana kivut kuitenkin yltyivät eri puolilla kehoa, erityisesti tulehtuneessa olkapäässä. ”Mietin, miten ihmeessä saan nukuttua kivuilta, mutta yllätyksekseni nukuin erittäin hyvin ja happisaturaationi oli oikein hyvä, 98 %.” Knut mittaa happisaturaatiota uniapneansa vuoksi.

Aamulla kuitenkin kivut olivat pahempia kuin koskaan. ”Päättelin, että BEMER-hoito todella tehoaa ja soitin ystävälleni, että haluan laitteen”, hymyilee Knut.

Mullistavia tuloksia

Kolmen viikon päivittäisen BEMER-hoidon käytön aikana kivut helpottivat, mutta Knutia alkoi huimata. Hänen verenpaineensa, joka oli ollut korkea ja johon hänellä oli lääkitys, oli laskenut liiankin alas. Huimaus loppui, kun lääkäri ohjeisti häntä lopettamaan verenpainelääkkeen, joka oli paineiden normalisoiduttua käynyt tarpeettomaksi. ”Olin aika ihmeissäni ja iloinen verenpaineen nopeasta laskusta ja verenpainelääkkeestä eroon pääsystä”, Knut kertoo.

Vuonna 2013 Knutilla oli diagnosoitu uniapnea, jonka vuoksi hän käytti öisin hengitystä avaavaa CPAP-laitetta. Sen avulla happisaturaatio pysyi hyvällä tasolla. BEMERin käytön myötä happisaturaatio parani edelleen ollen yleensä 98 %.

Vuotuisella uniapnean kontrollikäynnillä Knutin nukkumista seurattiin viiden yön ajan sairaalassa. Periaatteessa hänen olisi pitänyt käyttää CPAP-laitetta neljänä yönä ja olla yhtenä ilman, mutta Knut päätti päin vastoin nukkua neljä yötä ilman CPAP-laitetta ja vain yhden yön sen kanssa. Tulokset olivat todella hyvät, sillä hänen happisaturaationsa oli öisin 96 – 98 %. Sairaalassa oltiin yllättyneitä hänen tuloksestaan ja todettiin, ettei hänen enää tarvitse käyttää CPAP-laitetta.

Uupumus oli kaikonnut ja kesäkuussa 2022 Knut palasi kokopäiväisiin töihin – noin puolen vuoden BEMER-hoidon käytön jälkeen. ”Aloitin myös karateharrastuksen uudelleen ja sijoituin kilpailuissa toiseksi” Knut iloitsee. ”Sain terveyteni takaisin. Olen todella kiitollinen siitä, että BEMER-hoito osui kohdalleni!”

Fysikaalisen BEMER®-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER®-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla, nivelillä tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua. Soluilla on myös paremmat mahdollisuudet tuottaa energiaa.

Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.

Hoidon vaikutus ei välttämättä tunnu juuri miltään hoidon aikana, pientä mahdollista kihelmöintiä lukuun ottamatta, koska emme juuri tunne verenkiertoamme. Ja näin kuuluukin olla, koska tuskin haluaisimmekaan tuntea veren liikkeitä 100 000 kilometriä pitkässä verisuoniverkostossamme! Terapian tulokset tuntuvat sen sijaan usein pidemmällä aikavälillä olon yksilöllisenä kohentumisena, yksilölliseen tahtiin.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

 

Lämmin kiitos haastattelusta Knutille ja hyvää vointia myös jatkoon!

Kysy lisää BEMER-hoidosta jälleenmyyjältämme

Jälleenmyyjämme ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut verkkoluennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.

Jollei sinulla vielä ole tiedossa tuttua jälleenmyyjää, löydät sellaisen, kun painat Ota yhteyttä – nappia kotisivujemme www.bemergroup.com/fi_FI/human-line/etusivu vasemmasta alakulmasta.

Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.

Ota rohkeasti yhteyttä – jälleenmyyjämme ovat valmiina palvelemaan sinua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *