Vaativan leuan korjausleikkauksen jälkeen luutumisongelmia

Nyt 30-vuotias Jaana Korhonen kävi läpi vaativan ylä- ja alaleuan korjausleikkauksen noin kolme vuotta sitten. Toipuminen leikkauksesta ei kuitenkaan edennyt ongelmitta, sillä puolitoista vuotta leikkauksen jälkeen yläleuka ei ollut edelleenkään luutunut, mistä Jaana sekä hoitava kirurgi olivat huolissaan.  Yläleuassa oli myös outoja kipuja ja tuntemuksia.

Luutumisongelma oli hankala, koska siihen ei ollut lääkehoitoa.  Luudutusleikkausta pohdittiin yhdessä hoitavan kirurgin kanssa seuraavaksi ratkaisuksi, mutta se ei tuntunut Jaanasta ajatuksena hyvältä. ”En halunnut jälleen uuteen, isohkoon operaatioon, josta toipuminen olisi kestänyt kauan”, muistelee Jaana.

Fysikaalinen verisuoniterapia toi avun viikoissa

Jaana lähti etsimään apua tilanteeseensa täydentävien hoitomuotojen puolelta ja kuuli BEMER-terapiasta, joka parantaa mikroverenkiertoa kehossa kauttaaltaan ja siten myös luissa. Niinpä siitä voisi olla apua myös tässä luutumisongelmassa.

Jaana päätti ensin vuokrata laitteen itselleen kahdeksaksi viikoksi, jotta hän saisi tuntumaa hoidon tehosta. Jaana käytti hoitoa suosituksen mukaisesti kahdeksan minuuttia aamuin illoin sekä paikallishoitoa yläleuan kohdalle päivittäin.

6-8 viikon jälkeen BEMER-hoidon aloittamisesta hänellä oli leukaluun tarkastus, jossa todettiin, että leuka oli täysin luutunut.

Tulos oli mahtavan hieno!

”Olin todella iloinen ja samalla hämmästynytkin tuloksesta! Paraneminen oli ollut todella nopeaa alkutilanne huomioiden. Helpotuksen tunne oli valtava”, hymyilee Jaana. Myös hoitava kirurgi oli yllättynyt tuloksesta ja ymmärsi terapian merkityksen – olihan leuka ollut luutumatta jo puolitoista vuotta ennen BEMER-hoidon aloittamista.

Myös energiataso ja unet paranivat sekä vatsavaivat helpottuivat

Aivan täytenä yllätyksenä terapian loistava teho luutumisongelmaan ei Jaanalle kuitenkaan tullut, koska hän oli huomannut muitakin positiivisia vaikutuksia olossaan ensimmäisten käyttöviikkojen aikana. Hän oli energisempi ja virkeämpi, ja unet olivat parantuneet. Teini-iässä alkaneet, vaikeatkin, vatsavaivat olivat myös helpottaneet.

”Minulla oli kokonaisvaltaisesti parempi olo. Luutumisongelman nopea korjaantuminen vakuutti minut lopullisesti BEMER-laitteen hankinnasta”, toteaa Jaana.

Käyttö jatkuu ja tulehduksetkin ovat vähenemään päin

”Käytän terapiaa edelleen päivittäin ja olen suositellut sitä muillekin”, Jaana jatkaa. Hänen lähipiiristään jo useampi on hankkinut terapialaitteen kotiinsa kuultuaan Jaanan kokemuksista.

”Olen myös sairastanut paljon poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduksia ja joutunut syömään useita antibioottikuureja elämäni aikana. Nyt olen ollut useamman kuukauden ajan terveenä, mikä on myös ihanaa”, hän hymyilee.

”Kaiken kaikkiaan terapian vaikutukset ovat olleet uskomattoman hyviä, enkä todellakaan luopuisi hoidosta!” summaa Jaana tuntemuksiaan puolentoista vuoden kokemuksella.

Muutama kuukausi sitten hän päätti ryhtyä jälleenmyyjäksi. ”Kerron joka tapauksessa hoidon hyödyistä, joten miksen samalla itse myisi laitetta,” hän miettii.

BEMER-terapia parantaa heikentynyttä mikroverenkiertoa – myös luissa

BEMER-hoito on fysikaalista verisuoniterapiaa, joka parantaa heikentynyttä verenkiertoa mikroverisuonistossa, jonka piiriin kuuluu 74 % kaikista verisuonistamme. BEMER-terapian vaikutus ulottuu kehon pinnalta aina sisäelimiin ja luihin asti.

Hyvä mikroverenkierto on perusedellytys solujen tehokkaalle aineenvaihdunnalle ja se tukee näin kudosten, mm. luuston, lihasten ja ihon, paranemisprosesseja ja uusiutumista. Kun solut ja niistä muodostuvat kudokset saavat veren mukana tarvitsemansa hapen ja ravinteet sekä pystyvät tehokkaasti poistamaan aineenvaihduntatuotteet, kuten vaikkapa hiilidioksidin ja maitohapon, kivut lievittyvät ja vammojen parantuminen sekä rasituksesta palautuminen on nopeampaa.

Luustosolujen uusiutuminen on erittäin tärkeää, jotta luut pysyisivät vahvoina ja joustavina. Hyvä aineenvaihdunta luussa on sen rakentumisen kannalta kriittistä.  Uuuden verisuoniverkoston löytymisen myötä mikroverenkierron merkitys luuston terveydelle korostuu entisestään.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Lämmin kiitos Jaanalle haastattelusta ja iloa alkavalle vuodelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *