Päätetyötäkin jaksaa taas

46-vuotias Anu Huusko Oulusta on kärsinyt lihasten jäykkyydestä, jumeista ja kivuista jo pitkään. ”Paikat taisi mennä ikijumiin jo lukion jälkeen, eikä päätetyö ole helpottanut asiaa.” Nyt jumeihin on kuitenkin tullut helpotusta Anun viime syksynä aloittamasta BEMER-terapiasta.

Hieronnan ja venyttelyn avulla pärjäilty jotenkuten vuosia

”Paikat oli niin juntturassa, että pöydästä oli välillä noustava nojaten pöytää vasten, että sain selän suoraksi. Aivastaminenkin teki kipeää”, kertoo Anu pahasta tilanteestaan. Noidannuoletkin ovat tulleet tutuiksi. Hän kävi hierojalla säännöllisesti, jotta olo olisi siedettävä. ”Hieronnan jälkeen seurasi kuitenkin heti päänsärkyä, kun kuona-aineet lähtivät liikkeelle. Vasta sen jälkeen oli muutama hyvä päivä, kunnes taas aloin odotella seuraavaa hierontaa”, kertoo Anu.

Hieronnan lisäksi hän pyrki venyttelemään päivittäin sekä teki koiriensa kanssa paljon kävelylenkkejä. Särkylääkkeitäkin oli väliin otettava, jos päätä oikein särki, vaikkei Anu olisi niitä halunnut syödä.

Ilon Valkeat -messujen BEMER®-esittelystä alkoi oireiden helpotus

Anu törmäsi BEMER-hoitoon Ilon Valkeat -messuilla lokakuussa 2021: ”Pääsin kokeilemaan hoitoa messuilla ja kun lapojen välissä tuntui heti lämpöä ja rentoutumista, kiinnostuin hoidosta kovasti.”

Niinpä Anu hankki laitteen omakseen ja on nyt ottanut hoitoja säännöllisesti päivittäin hyvin tuloksin. ”Harvoin tulee enää kipuja ja jumeja. Hierojatkin on sanoneet, että minua on nyt paljon helpompi hieroa, kun lihakset ei ole aivan kivikovat”, hän kertoo tyytyväisenä. Hieronnassa käyntiä Anu jatkaa edelleen, ja hierontavälit hän pärjää nykyään hyvin.  Myös magnesiumin saantiin hän on nyt kiinnittänyt huomiota.

Apua myös kuukautis- ja ovulaatiokipuun sekä paleluun

Anu kertoo, että myös hänen kuukautis- ja ovulaatiokipunsa ovat jääneet pois. Ovulaatiokipu on ollut hetkellisesti hyvin voimakas pistävä kipu, joka on herättänyt öisinkin, joten kipujen poisjääminen on ollut hänelle hieno asia. Lisäksi palelu on vähentynyt. ”Usein kesäkuulle asti jalassa olleet villasukat olen saanut vaihtaa ohuempiin”, Anu hymyilee.

BEMER®-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER®-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua – sekä tuottaa energiaa.

Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.

Hoidon vaikutus ei välttämättä tunnu juuri miltään hoidon aikana, pientä mahdollista kihelmöintiä lukuun ottamatta, koska emme juuri tunne verenkiertoamme. Ja näin kuuluukin olla, koska tuskin haluaisimmekaan tuntea veren liikkeitä 100 000 kilometriä pitkässä verisuoniverkostossamme! Terapian tulokset tuntuvat sen sijaan usein pidemmällä aikavälillä olon yksilöllisenä kohentumisena.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

 Lämmin kiitos haastattelusta Anulle ja notkeaa ja kivutonta oloa myös jatkoon!

Kysy lisää BEMER-hoidosta jälleenmyyjältämme

Jälleenmyyjämme ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut verkkoluennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.

Jollei sinulla vielä ole tiedossa tuttua jälleenmyyjää, löydät sellaisen valitsemalla kotisivumme, suomi.bemergroup.com/fi , vasemmasta yläkulmasta ”Etsi paikallinen yhteyshenkilö”.

Valitse ensin maaksi Suomi (Finland) ja kirjoita sen alle osoitekenttään vaikkapa oma katuosoitteesi (tai muu osoite, jonka läheltä haluat myyjän löytää). Paina ”Submit”, jolloin hakukone etsii sinulle antamaasi osoitetta lähinnä olevan jälleenmyyjän yhteystiedot. Ne ilmestyvät sivun vasempaan ylälaitaan.

Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.

Ota rohkeasti yhteyttä – jälleenmyyjämme ovat valmiina palvelemaan sinua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *