”Uskomattoman hyviä tuloksia”

36-vuotias Nina Alanen Kauttualta on kokeillut BEMER-terapiaa vaikka mihin – niin itselleen kuin hevosilleen ja koiralleenkin – ja aina on apua tullut.

Terapiaan tutustuminen alkoi hänen kohdallaan tämän vuoden maaliskuussa, kun sitä tultiin tallille esittelemään. Kun tulokset olivat saman tien hevosilla nähtävissä, Nina päätti siltä seisomalta hankkia laitteet omakseen, niin hevosilleen kuin itselleenkin. Eikä päätöstä ole tarvinnut katua.

BEMER®-terapia rentouttaa hevosia ja on auttanut vammoissa

Heti terapian esittelyssä hevoset silminnähden rentoutuivat ja rauhoittuivat. Sieraimet suurenivat tai hevonen alkoi mälvätä suullaan, mitkä molemmat ovat rentoutumisen merkkejä. Pinsku-hevosella oli kananmunan kokoinen patti rinnassa kolme vuotta vanhan vamman seurauksena, mutta punavalohoito vei sen saman esittelykerran aikana pois. ”En olisi uskonut, ellen olisi itse nähnyt”, ihmettelee Nina. ”Tein heti siinä päätöksen hankkia laitteet.”

BEMER Horse-Set onkin ollut siitä lähtien ahkerassa käytössä. Hevoset saavat aktivoivan 15 minuutin hoidon aina ennen ratsastusta tai muuta treeniä, ja treenin jälkeen palauttavan 5 minuutin hoidon. Hyppäämisen jälkeen laitetaan myös settiin kuuluvat jalkasuojat jalkoja hoitamaan ja palauttamaan.

”Käytän hoitavia jalkasuojia myös lihasjumeihin kaulalla tai lavoissa, ja myös löysissä takapolvissa”, kertoo Nina. 16-vuotias Ellille-tamma on saanut paikallishoitoa hyvin tuloksin takajalan yläosan lihaksen vammaan, joka syntyi aikoinaan toisen hevosen potkusta.

Ihmisille tarkoitettuun laitteistoon kuuluvaa punavaloyksikköä Nina on käyttänyt hevosten haavojen hoitoon, kun hän on huomannut sen nopeuttavan niiden paranemista.

Pinskulla on tapana hermoilla reissatessa, mutta BEMER-hoito ennen kuljetusta sekä kisapaikoilla näyttää rahoittavan mainiosti. ”Ihan käsittämätöntä, kuinka paljon rauhallisempi Pinsku nyt on. Laite on ollut kaikin puolin huippuostos!” Nina hehkuttaa.

Nöpö
Jali

Koira sai karvansa takaisin

Ninan molemmat koirat, Nöpö ja Jali, tulevat hoitoalustan päälle aina, kun se on päällä. Jalin hännän tyven karvat ovat lähteneet kasvuun, kun Nina kokeili karvattomaan kohtaan punavaloa. ”Ihan uskomatonta. Alue on ollut karvaton pennusta asti, melkein 7 vuotta, joten en uskonut karvojen enää kasvavan takaisin.”

Itselle apua kiristäviin leikkausarpiin, turvotukseen, selkäkipuun ja uneen

Nina on käynyt läpi ison rintasyöpäleikkauksen vuonna 2020, jonka seurauksena hänellä on isoja leikkausarpia kainalossa ja rinnassa. Ne kiristelivät ja estivät käden liikkuvuutta. Myös nestettä oli kertynyt leikatulle alueelle.

Kun Nina alkoi ottaa BEMER-hoitoja, alkoivat turvotukset laskea, eivätkä ole tulleet takaisin. ”Arville otan punavaloa ja se selvästi auttaa kiristelyyn. Arvet tulevat joustavammiksi ja kättä on nyt helpompi liikuttaa”, Nina kuvaa kokemustaan.

”Olen myös kärsinyt alaselän kivuista, vaikkei minulla siellä mitään vammaa olekaan. Nyt BEMER-hoitojen myötä en muista, koska selkäni olisi ollut viimeksi kipeänä.” Nina ottaa paikallishoitoa B.PAD-hoitovyöllä myös ennaltaehkäisevästi isomman talli- tai puutarhatyörupeaman jälkeen, eikä selkä ole tullut kipeäksi rehkimisestä, kuten ennen.

Nina on myös saanut apua huonoihin ja katkonaisiin uniinsa. ”Paremmin nukutun yön jälkeen olo on virkeämpi, eikä kroppa tunnu niin raskaalta kuin ennen.”

”Suosittelen hoitoa ehdottomasti! Vaikka se maksaakin, niin siitä saatu hyöty on kyllä hintansa väärtti.”

BEMER®-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta niin ihmisillä kuin hevosillakin. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, lihaksilla, luilla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua – sekä tuottaa energiaa.

Hoidon vaikutus ei välttämättä tunnu juuri miltään hoidon aikana, pientä mahdollista kihelmöintiä ja rentoutumista lukuun ottamatta, koska emme juuri tunne verenkiertoamme. Terapian tulokset tuntuvat sen sijaan usein pidemmällä aikavälillä olon yksilöllisenä kohentumisena. Hevosen reagointi hoitoon on usein helppoa huomata sen ilmeistä ja eleistä sekä liikkumisesta, kuten Ninakin edellä kuvailee havaintojaan.

Nykyään BEMER löytyy ilahduttavan monen huippuratsastajan ja -ravivalmentajan sekä hevosharrastajan käytöstä niin Suomessa kuin maailmallakin, ja palaute sen vaikutuksista on ollut erittäin hyvää ja monipuolista.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

 Lämmin kiitos haastattelusta Ninalle ja hyvää terveyttä myös jatkoon!

Kysy lisää BEMER-hoidosta jälleenmyyjältämme

Jälleenmyyjämme ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut verkkoluennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.

Jollei sinulla vielä ole tiedossa tuttua jälleenmyyjää, löydät sellaisen valitsemalla kotisivumme, suomi.bemergroup.com/fi , vasemmasta yläkulmasta ”Etsi paikallinen yhteyshenkilö”.

Valitse ensin maaksi Suomi (Finland) ja kirjoita sen alle osoitekenttään vaikkapa oma katuosoitteesi (tai muu osoite, jonka läheltä haluat myyjän löytää). Paina ”Submit”, jolloin hakukone etsii sinulle antamaasi osoitetta lähinnä olevan jälleenmyyjän yhteystiedot. Ne ilmestyvät sivun vasempaan ylälaitaan.

Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.

Ota rohkeasti yhteyttä – jälleenmyyjämme ovat valmiina palvelemaan sinua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.