Toimelias arki on hyvän elämän perusta.

Alkusyksystä 2014 julkaistiin UKK-instituutin tutkimus, jonka mukaan säännöllinenkään päivittäinen liikunta ei riitä kompensoimaan jatkuvan istumisen aiheuttamia terveyshaittoja.

“Istuminen tappaa”, uutisoi Helsingin Sanomat. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä, ja kaikkein vaarallisinta on TV:n katsominen.

Fyysinen kehosi ei kestä istumista, koska se heikentää mikroverisuonten seinämien luonnollista rytmiä. Pienten verisuonten seinämien rytmi kuljettaa verta eteenpäin pienimmissä verisuonissa. Istumisen seurauksena verenkierrossa alkaa merkittävät ongelmat. Mikroverenkiertoa on kaikkialla kehossamme ja erittäin tiheä verkosto on sydämessämme.

Olemme niin tottuneita istuvaan elämäntapaamme, että kyselemme ihmeissämme, mikä olisi istumisen vaihtoehto. Fyysisesti ihminen on yhä samanlainen kuin kolme tuhatta tai kolme sataa vuotta sitten. Elimistömme toiminta ei ole ehtinyt sopeutua radikaalisti muuttuneeseen elämäntapaamme. Vaihtoehtona on esitetty, että istumisen sijasta seisoisimme.

Monille työpaikoille on hankittu motorisoidut pöydät, jolloin ainakin osan aikaa työtä voidaan tehdä seisaaltaan. Viimeisimpänä uutuutena on kävelymatto moottoroidun työpöydän alle.

Havahtuminen istumisen vaarallisuuteen haastaa itse asiassa koko nykyaikaisen istumiseen perustuvan elämäntapamme. Parhaiten pysyisimme terveinä, jos noudattaisimme esi-isiemme elämäntapaa.

Ihminen on alkuaan eläinten tapaan liikkuva olento, joka hankkii elantonsa luonnossa liikkumalla, ravintoa keräämällä ja saalistamalla. Toimelias arki ja elannon hankkiminen pitivät ihmiset vireinä ja energiatasapainon kunnossa. Toki muita vaaroja sisältyi tuohon elämään.

Jatkuva istuminen ja lamaannuksen tila on johtanut kroonisiin elämäntapasairauksiin.

Ne kasvavat räjähdysmäisesti. Lääkkeet eivät paranna kroonisia sairauksia. Huolestuttavaa on, että näistä vanhojen ukkojen ja akkojen sairauksista kärsivät jo lapset ja nuoret aikuiset! BEMER-terapian taustalla oleva lääketieteellinen tutkimus yhdistää krooniset elämäntapasairaudet häiriintyneeseen mikroverenkiertoon. Makroterveys heikkenee, kun solut eivät saa riittävästi happea ja ravinteita, eivätkä kuona-aineet pääse poistumaan. Toimiva mikroverenkierto varmistaa solujen terveen aineenvaihdunnan.

Meillä on siis kaksi turvallista tapaa korjata istumisen aiheuttamia haittoja.

Ensimmäinen on arkiliikunnan lisääminen merkittävästi. Sen tulisi sisältää myös hengästymisiä.

Toinen tapa korjata häiriintynyttä ja heikentynyttä mikroverenkiertoa on säännöllinen BEMER-terapian käyttö. Kahdeksan minuuttia kestävä hoito aamuin ja illoin aktivoi mikroverenkiertoa ja sitä kautta solutason aineenvaihduntaa. Jolloin voidaan ehkäistä ennalta istumisesta aiheutuvien kroonisten sairauksien syntyä.

Hyvä elämänlaatu on parasta vaurautta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *