Normaalielämää vaikeuttanut jalkojen palelu on ihanasti helpottanut

52-vuotiaan Elina Tervosen jalat palelivat viime vuodet niin pahoin, että kesälläkin oli pidettävä villasukkia ja -säärystimiä. Nyt palelu on helpottanut vähitellen viimeisen vajaan vuoden aikana, kun Elina alkoi ottaa BEMER-terapiaa. ”On aivan ihanaa, kun jalat eivät jatkuvasti palele ja vaivaa. Kesällä pystyin olemaan ilman villasukkia ja säärystimiä pitkästä aikaa. Olen todella kiitollinen, että törmäsin tähän hoitoon”, hymyilee Elina.

Jalkojen palelu ja pakotus sai pahimmillaan itkemään

Elinan jalkojen palelu alkoi viitisen vuotta sitten jalkaterien ja nilkkojen palelulla. Aluksi villasukat auttoivat paleluun. Niiden piti olla oikeastaan aina jalassa, myös kylässä. Vuonna 2017 vaiva paheni ja kylmyys nousi aina polviin asti. Etenkin paikallaan ollessa, kuten automatkoilla, piti olla pitkät housut, säärystimet, villasukat ja Reino-tossut jalassa – myös kesän lämpimillä ilmoilla. ”En kehdannut t-paitakelillä heinäkuussa mennä minnekään näissä varusteissa”, hän huokaa.

Illalla nukkumaan mennessään Elinalla oli kahdet villasukat jaloissaan, jotta hän pystyi nukahtamaan. Toiset sukat hän otti kesken yön pois.

Palelun lisäksi alkoi oikeassa polvessa ja alareidessä olla myös muita tuntemuksia, kuten pientä pistelyä ja tunnottomuutta. ”Tuntui, kuin alue olisi ollut ihan puutunut. Ajattelin tämän olevan erillinen ongelma ja johtuvan kenties vuosia sitten tapahtuneesta liukastumisesta portaissa. Pohdin, että polveen olisi voinut tulla jälkikäteen säteilyoireita”, Elina kuvailee.

Järvessä uiminen sai aikaan pahimman palelun. Jalkojen palelu ja tuntemukset eivät alkaneet heti uimisen jälkeen, vaan vasta yöllä. Muutaman kerran yöllinen jalkojen palelu ja pakotus olivat niin voimakkaita, että mitkään vaatekerrat tai muutkaan keinot eivät auttaneet. Silloin tuli itku. ”Oli pakko lopettaa rakastamani uiminen, koska yölliset heräämiset ja tuntemukset olivat aivan kamalia”, kertoo Elina ja jatkaa: ”Jalat eivät tuntuneet päältäpäin kylmiltä, vaan palelu ja pakotus oli jalkojen sisällä. Se oli outo tunne.”

Kohdunpoisto vuoden 2015 lopulla

Palelun alkamisen aikoihin, vuoden 2015 lopulla, Elinalle tehtiin kohdunpoistoleikkaus, jonka yhteydessä tapahtui hoitovirhe: virtsarakkoon oli tullut leikkauksen yhteydessä reikä, minkä vuoksi virtsarakon korjausleikkaus tehtiin kolme viikkoa kohdunpoistoleikkauksen jälkeen.

Elina on aivan viime aikoina alkanut epäillä tämän alavatsan ja nivusten alueen leikkauksen voineen vaikuttaa jalkojen verenkiertoa heikentävästi, kun palelu ja puutumisoireet alkoivat leikkauksen jälkeen. Terveydenhuollossa ei kuitenkaan missään vaiheessa ole otettu huomioon tai epäilty tätä mahdollista yhteyttä.

Työterveydestä ei tullut apua

Työterveydessä jalkojen paleluun suositeltiin fysioterapeutin viiden kerran hoitosarjaa, mutta siitä ei Elinalle ollut juuri apua. Jalkojen verenkierrostakaan ei vikaa löydetty. Tutkimus lienee tehty vain suurille valtimoille ja laskimoille, koska mikroverenkierron tutkimusmenetelmät eivät ole vielä yleisessä käytössä, eikä mikroverenkierron ongelmia osata yleensä epäillä, saati hoitaa.

BEMER-hoito tuli vastaan keväällä 2018

Elina kuuli fysikaalisesta BEMER-verisuoniterapiasta ensimmäistä kertaa reilut kaksi vuotta sitten siskoltaan Eija Tervoselta, joka oli ollut hoidon esittelyssä ja kokeilussa. Ajatus mikroverenkierron tehostamisesta saatavasta avusta jalkojen paleluun jäi kytemään.

Vuotta myöhemmin loppukeväästä 2019 Elina oli BEMER-jälleenmyyjänä toimivan fysioterapeutin spiraalistabilaatiotunnilla. ”Päivittelin, kuinka voisin olla tunnin ajan ilman sukkia, koska jalkoja paleli niin paljon. Silloin ohjaaja kehotti tutustumaan BEMER-terapiaan”, Elina muistelee.

Elina lähti siskonsa kanssa esittelytilaisuuteen kuulemaan lisää niin BEMER-hoidosta kuin mikroverenkierrostakin. ”Vasta tuossa esittelytilaisuudessa mikroverenkierron merkitys todella konkretisoitui minulle. Sain myös kokeilla hoitoa ja tunsin heti jaloissani vaikutuksen, lähinnä kihelmöintiä ja lämpöä. Jalat tuntuivat paremmilta vielä pari tuntia hoidon jälkeenkin. Koin heti, että hoito auttaa”, muistelee Elina. Näin hoito jäi kiinnostamaan entistä enemmän.

Äidille BEMER-laite ensin, sitten itselle

Pian ensimmäisen BEMER-esittelytilaisuuden jälkeen kesän 2019 alussa Elinan äiti joutui kaatumisen seurauksena sääreen tulleen tomaatin kokoisen verenpurkauman poistoon ja ihonsiirto-operaatioon, joiden johdosta hän joutui olemaan sairaalassa pitkään.

Kotiin päästyään äiti kiinnostui myös tutustumaan BEMER-hoitoon ja lähti Elinan mukaan esittelytilaisuuteen. Esittelyn ja kokeilun jälkeen hän päätti hankkia BEMER-laitteen itselleen nopeuttamaan toipumista. Sekä yläreiden ihonsiirrekohta että ruhje alkoivatkin molemmat parantua nopeasti. ”Äidin saamat tulokset vakuuttivat kyllä hoidon tehosta. Olihan äitini silloin jo 80-vuotias, eikä paraneminen välttämättä ole siinä iässä enää niin nopeaa. Nyt iho parani todella sutjakkaasti ja siististi leikkauskohdista ”, Elina muistelee.

Elina tuli usein töistä suoraan äitiään katsomaan ja otti itsekin BEMER-hoidon samalla. ”Aloin huomata jalkojen palelun vähenevän pikkuhiljaa, asteittain. Se oli kyllä suuri helpotus”, hän kertoo. ”Huomasin myös heti jaloissani, jos en päässyt äidin luona käymään ja jouduin pitämään pari päivää taukoa hoidosta.”

Oman laitteensa Elina hankki reilut puoli vuotta myöhemmin huhtikuussa 2020, ja nyt se kulkee aina mukana, mökilläkin. ”En osaisi olla ilman sitä enää. Otan päivittäisten perushoitojen lisäksi säännöllisesti kohdeyksiköillä tehostehoitoa jaloilleni”, Elina hymyilee.

Pirteys ja kirkkaammat ajatukset ”sivuvaikutuiksina”

”Tämä on siitä ihana hoito, että se tukee kehoa niin kokonaisvaltaisesti. Vaikka jalkojen kammottavan palelun, pistelyn ja pakotuksen loppuminen on ollut se isoin juttu minulle, niin olen myös huomannut ihania ”sivuvaikutuksia”, kuten kirkkaamman ajatuksenjuoksun, levollisemman unen sekä pirteyden lisääntymisen. Myös jaksaminen kuntosalilla on kohentunut”, kertaa Elina kokemuksiaan.

”Nyt kun olen perehtynyt mikroverenkierron merkitykseen jo hiukan paremmin ja tiedän sen tärkeyden myös kroonisten kansansairauksien taustalla, suosittelisin hoitoa ihan kaikille, vaikka ennaltaehkäisevässä mielessä. Olen vakuuttunut, että monet saisivat tästä hoidosta apua tavalla tai toisella. Siihen kannattaa ennakkoluulottomasti tutustua”, Elina suosittelee. Istumatyölaisille hän ajattelee hoidon soveltuvan eritoten.

”Oma tavoitteeni on pysyä terveenä ja ennaltaehkäistä sairauksia – se on helpompaa ja mukavampaa, kuin jo tulleen sairauden hoitaminen. Olen todella kiitollinen tästä hoidosta ja toivon, että monet valaistuisivat asiasta!” Elina päättää.

BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa lihaksilla, luilla, iholla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua. Tällöin solujen energian- ja lämmöntuotannolla on myös tilaisuus parantua, kuten tästä Elinan kokemuksestakin voi huomata.

Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Lämmin kiitos Elinalle haastattelusta ja lämpöä myös loppukesään!

Kysy lisää BEMER-hoidosta jälleenmyyjältämme

Jälleenmyyjämme ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut verkkoluennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.

Ota rohkeasti yhteyttä – jälleenmyyjämme ovat valmiina palvelemaan sinua!

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *