Jorma Korhonen voi jälleen treenata ja palomiehen työtkin sujuvat

Nyt 54-vuotias Jorma Korhonen ei ole juuri kroppaansa säästellyt, vaan treenannut ja kilpaillut kamppailu- ja voimalajeissa monipuolisesti vuosikymmeniä. Kun hän vielä päivätyökseen hoitaa ylipalomiehen virkaa, ei vauhdilta ja vaarallisilta tilanteilta ole voinut välttyä. Hän toimii myös työsuojeluvaltuutettuna Helsingin palo- ja pelastuslaitoksella.

Erityisesti moneen otteeseen leikatut polvet ovat vaivanneet häntä parisenkymmentä vuotta ja niiden säryistä johtuen hän ei ollut voinut jatkaa harjoittelua täysipainoisesti. Nyt polvisärkyihin on kuitenkin löytynyt apua BEMER-terapiasta ja monipuolisempi treenaaminen onnistuu taas.

Nuorena miehenä MM- ja SM-mitaleita jenkkifutiksesta ja sumopainista

Jorman lajikirjo on ollut vuosien varrella mittava: kuulantyöntö, kiekonheitto, moukarinheitto, paini, painnonnosto – ja myös amerikkalainen jalkapallo sekä sumopaini. Mitaleitakin on vuosien varrella kertynyt mukavasti.

Amerikkalaisesta jalkapallosta saavutuksena on ollut neljä Suomen mestaruutta ja yksi hopea vuosina 1990-1995 sekä sumopainista MM-pronssia vuonna 2000 Sao Paulossa Brasiliassa.

Sumopaini rikkoi polven vuonna 2001

Vuonna 2001 Jorma lähti Japaniin sparraamaan sumopainin ammattilaisia. Turnauksetkin olivat tähtäimessä, mutta polven rikkouduttua hän joutui jättämään sumopainijan urahaaveet ja palaamaan Suomeen. Myös toinen polvi oireili monien vuosien rasitusten jäljiltä.

Polvia leikattiin sittemmin 13-14 kertaa erilaisista syistä. Milloin etu- ja takaristisiteet olivat revenneet, lumpio haljennut, kierukat rikkoutuneet tai ristisiteitä piti kiristää. ”35-vuotiaaksi asti meni hyvin, mutta sen jälkeen takuut raukesivat”, naurahtaa Jorma.

Siitä alkoi parikymmentä vuotta kestänyt polvien kuntouttaminen tavalla jos toisellakin. ”Mietin pahimpina hetkinä, voinko jatkaa enää palomiehen työtäkään. Kuntoutuksen ja särkylääkkeiden voimalla on kuitenkin eteenpäin menty.”

Kamppailulajit vaihtuivat yleisurheiluun ja poliisien ja palomiesten MM-kilpailujen mitaleihin

”Päätin herätellä taas nuoruuden lajejani kuulaa, kiekkoa ja moukaria, kun kamppailulajit ei enää polvien takia onnistuneet.” Ja hyvin herättely onnistuikin, sillä tuloksena tuli hopeaa kuulantyönnöstä poliisien ja palomiesten vuoden 2017 MM-kilpailuista, jotka käytiin Los Angelesissa. Vuoden 2019 palomiesten MM-kisoista Etelä-Koreasta tuli kultaa niin kuulasta, kiekosta kuin moukaristakin!

Poliisien ja palomiesten MM-kilpailut kuuluvat osallistujamääriltään maailman suurimpiin urheilutapahtumiin, joten ihan pienistä kisoista ei ole kyse. Vuosien 2020 ja 2021 kisat peruttiin koronaepidemian vuoksi, mutta vuodelle 2022 kisat ovat taas suunnitteilla.

”Uskomaton vaikutus!” – apua polville fysikaalisesta BEMER®-verisuoniterapiasta

Polvikivut ja -säryt ovat haitanneet Jorman harjoittelua jo monen vuoden ajan, mutta lajeja vaihtamalla ja harjoittelua säätämällä se on kuitenkin jollakin tavalla onnistunut – ja siitä kertovat tietysti saavutetut mitalitkin. Olo ei kuitenkaan ole ollut hyvä, kun säryt herättivät öisinkin ja useat aamut alkoivat särkylääkkeillä.

”Automaationa en kuitenkaan ole särkylääkkeitä ottanut, vaan särkyjen mukaan. Niitä vain on melkein joka aamu ollut.”

BEMER-terapiaan Jorma törmäsi sattumalta naisystävänsä kautta marraskuussa 2020. Vaikka hän oli alkuun hiukan epäuskoinen, päätti hän kuitenkin kokeilla hoitoa. Muutaman satunnaisen kokeilukerran jälkeen hän ei huomannut vaikutusta, mutta kun hän otti myöhemmin laitteen kotiinsa päivittäiseen koekäyttöön, alkoi tuloksia tulla – joskin alkuun vähän huomaamatta.

”Parin viikon jälkeen hoksasin, ettei särjekään, enkä ollut ottanut särkylääkettä päiviin – mitä ihmettä! Olen syönyt kymmenen vuotta särkylääkkeitä lähes päivittäin ja nyt syön enää vain muutaman kerran kuussa kovien jalkaharjoitusten jälkeen. Laitteella on kyllä uskomaton vaikutus!”

”Hoidosta on tullut rutiini kuin hampaiden pesusta. Otan hoitoalustalla hoitoa esivalmisteluna ennen treenejä ja palauttavana hoitona niiden jälkeen. Selkein hyöty on tullut polvilleni paikallishoidosta Spotilla.”

”Nyt kun pystyn jälleen harjoittelemaan täysipainoisemmin, tukevat myös lihakset paremmin polvia. Ja kun öisin ei niin särje, nukun paremmin. Eikä hoito mieskuntoakaan ole ainakaan heikentänyt.”

”Suosittelen kokeilemaan hoitoa – mutta vähän kärsivällisyyttä tarvitaan”

Jorma on suositellut hoitoa jo muillekin, koska uskoo, että moni hyötyisi sen käytöstä. ”Ainakin kokeilla kannattaisi, koska silloinhan sen huomaa omasta olostaan, toimiiko hoito itselle.”

”Kun hoitoa ei tunne sitä otettaessa ja kun tuloksiakin saa vähän aikaa odotella, pitää hoidon kanssa olla kärsivällinen. Päivittäisellä käytöllä tuloksia kuitenkin alkaa tulla. Näin ainakin oman kokemukseni mukaan.”

 BEMER®-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER®-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua.

Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.

Hoidon vaikutus ei välttämättä tunnu juuri miltään hoidon aikana, pientä mahdollista kihelmöintiä lukuun ottamatta, koska emme juuri tunne verenkiertoamme. Ja näin kuuluukin olla, koska tuskin haluaisimmekaan tuntea veren liikkeitä 100 000 kilometriä pitkässä verisuoniverkostossamme! Terapian tulokset tuntuvat sen sijaan usein pidemmällä aikavälillä olon yksilöllisenä kohentumisena.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Kysy lisää BEMER-hoidosta jälleenmyyjältämme

Jälleenmyyjämme ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut verkkoluennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.

Jollei sinulla vielä ole tiedossa tuttua jälleenmyyjää, löydät sellaisen valitsemalla kotisivumme, suomi.bemergroup.com/fi , vasemmasta yläkulmasta ”Etsi paikallinen yhteyshenkilö”.

Valitse ensin maaksi Suomi (Finland) ja kirjoita sen alle osoitekenttään vaikkapa oma katuosoitteesi (tai muu osoite, jonka läheltä haluat myyjän löytää). Paina ”Submit”, jolloin hakukone etsii sinulle antamaasi osoitetta lähinnä olevan jälleenmyyjän yhteystiedot. Ne ilmestyvät sivun vasempaan ylälaitaan.

Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.

Ota rohkeasti yhteyttä – jälleenmyyjämme ovat valmiina palvelemaan sinua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *