Omat kokemukset sekä terapian vaikutukset hevosille vakuuttivat skeptikonkin

Pekka Larsen on hevosalan yrittäjä. Pekalla oli itsellään pahasti vaivaava issias, joka helpottui nopeasti BEMER-hoidolla. Kokemukset olivat heti alussa niin vakuuttavia, että BEMER-hoito jäi jatkuvaksi tavaksi tukea sekä eläinten että ihmisten terveyttä.

Varpaissa kihelmöi kun hoito alkoi toimia

”Vuonna 2011 törmäsin Helsinki Horse Fair –messuilla BEMER-hoitoon. Selkäni oli kipeä ja testasin hoitoa. Varpaat alkoivat kihelmöidä ja ihmettelin mitä tapahtuu. Kummastelin issias-kipuni häviämistä, mutten kuitenkaan heti uskonut sen johtuvan tästä. Vaimolla hoito tuntui auttavan myös migreeniin”, Pekka Larsen kertoo.

Hevosen hankala jalkaongelma

Pekka kertoo eräällä hevosella olleesta vaikeasta jalkavammasta, joka on jäänyt mieleen. Kaikki hoidot oli kokeiltu ilman tulosta. Hevosen jalka ei noussut maasta, vaikka se pystyi liikkumaan. Kengityskään ei siis onnistunut.

”Päätimme kokeilla BEMER-hoitoa. Hevosen selkään laitettiin hoitolaite. Viiden minuutin hoidon jälkeen hevonen alkoi lepuuttamaan kipeää jalkaansa. Ehkä sillä oli ollut jokin hermopuristus, joka laukesi verenkierron tehostuessa”, Pekka toteaa.

BEMER on Pekka Larsenin mielestä lisähoito tukemaan muuta perinteistä lääketieteellistä hoitoa, ei mikään vaihtoehtohoito. “Hoito on terveyttä ylläpitävää ja ennaltaehkäisevää, jotta sekä hevoset että me ihmiset pysyisimme mahdollisimman terveinä”, Pekka toteaa.

Oli pakko todeta tämän hoidon toimivan

Ennen Pekka kärsi issias-vaivasta talvisin, mutta se on saatu pysymään poissa säännöllisen BEMER-hoidon aloituksen jälkeen. ”Unenlaatuni parani, sillä ennen heräilin 3-4 kertaa yössä. Nykyisin herään ehkä vain kerran yössä”.

“Mielestäni fysikaalinen BEMER-hoito antaa paljon lisäarvoa hevosenkin hoitoon. Se tukee hevoselle annettavia muita mahdollisia lääkärin määräämiä hoitoja. Hevosilla verenkierron parantaminen on keskeistä, sitä on aina pyritty eri keinoin tehostamaan. Nyt BEMER tehostaa mikroverenkiertoa ja esimerkiksi hevosen tyypilliset pienet vaivat vähenevät”, Pekka sanoo.

“Edistämme niin kilpa- kuin ratsastuskouluhevostemme lihaskuntoa, suorituskykyä ja palautumista rasituksen jälkeen säännöllisillä BEMER-hoidoilla. Hevoset ovat hyvinvoivia ja kilpailukuntoisia”, Larsenit kertovat.

”Käytämme vaimon kanssa molemmat itse kaksi kertaa päivässä BEMER-hoitoa ja voimme hyvin. Olen ollut äärimmäinen skeptikko kaikkia tällaisia hoitoja ja laitteita kohtaan, mutta nyt on täytynyt todeta tämän todella toimivan”, Pekka summaa.

Pia Larsen on myös saanut apua selkäkipuihinsa sekä hevosten moniin vaivoihin.

BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan kudoksista kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa luilla, iholla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset uusiutua ja toipua. Kivutkin usein lieventyvät.

Terapia ei siis lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan juuri tiettyä oiretta tai parantamaan juuri tiettyä sairautta, vaan se toimii tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *