34-vuotias Hanna Tuhkanen on innokas hevosihminen ja hevosen omistaja Piippolasta, noin 100 kilometriä Oulusta etelään. Nuoresta iästään huolimatta kivut, säryt ja ruhjeet ovat Hannalle tulleet tutuiksi ratsastusonnettomuuksien myötä.

Vanha vamma, vuosien kivut ja säryt sekä uudelleenkouluttautuminen

Pudottuaan hevosen selästä ja käsillä vastaan ottaessaan vuonna 2006 kädet kipeytyivät toden teolla, erityisesti oikea ranne. Vasta puolen vuoden kuluttua onnettomuudesta löytyi vaivan syy eli kolmiorustovaurio sekä nivelsiteen repeymä. Ranne on jouduttu leikkaamaan neljään kertaan, viimeksi vuonna 2010.  Kivut ja säryt ovat olleet kovia ja niihin Hanna on syönyt kipulääkkeitä vuosia, vaikka ne eivät juurikaan ole auttaneet. Kipujen ollessa pahimmillaan käytössä oli myös epilepsialääkkeet, kun pelkät kipulääkkeet eivät auttaneet. Hanna on myös saanut fysioterapiaa ja ollut OYKS:in kipuryhmässä. Särkyjen vuoksi myös kunnollisten yöunien saaminen on ollut vaikeaa ja vatsa on kärsinyt särkylääkkeiden syönnistä. Kivut ja vatsavaivat hellittivät jonkin verran vuosien 2013 ja 2014 aikana. Hanna päättelee sen johtuvan siitä, kun hän alkoi vältellä viljoja ja gluteenia ruokavaliossaan.

Hanna joutui jäämään sairauslomalle vapaa-aikasihteerin työstään vuonna 2007, koska kivut ja säryt estivät tietokoneella työskentelyn. Hanna on sittemmin kouluttautunut hevospuolen agrologiksi ja toiminut perhekodissa koulunkäynnin ohjaajana sekä sivutoimisena yrittäjänä eläinten parissa. Uudet työt Hanna on valinnut siten, että käsillä tekeminen olisi vain ajoittaista.

Uusi onnettomuus sai kokeilemaan BEMER-hoitoa – vaikuttavia tuloksia

Viimeisin onnettomuus sattui elokuussa 2016, kun Hanna oli ratsastanut hevosellaan Hanskilla Piippolan raviradalle hevosnäyttelyyn. Perille päästyään hän oli jo laskeutunut selästä alas ja oli kiinnittänyt hevosen valjaskatokseen, kun Hanski hermostui vieraassa ympäristössä ja alkoi hyppiä. Hannan käsi jäi kiinnitysköysien väliin ja hän roikkui hevosen mukana saaden ruhjeita kasvoihinsa sekä oikeaan käsivarteensa.

Tällöin Hanna päätti kokeilla BEMER-hoitoa, jota paikallinen hieroja oli hänellle suositellut. Hän vuokrasi laitteen kotiinsa ja otti hoitoa vierashuoneessa. Matkalla vierashuoneeseen oli eteisen peili, josta Hanna näki mustelmiensa pienenemisen joka hoitokerran jälkeen. ”Olin aivan ihmeissäni ja vaikuttunut mustelmien nopeasta paranemisesta”, Hanna sanoo. Hanna vakuuttui BEMER-hoidon tehosta ja kertoi tuloksistaan myös äidilleen Tuula Saarelalle, joka hankki tyttärelleen laitteen vakituiseen käyttöön.

Seurauksena myös pitkäaikaiset säryt käsissä helpottuivat niin paljon, että Hanna pystyi lopettamaan kipulääkkeiden syönnin vielä samana vuonna 2016 – kymmenen vuoden kipujakson jälkeen! Kipujen poistumisen myötä myös Hannan yöunet ovat parantuneet ja yleinen energiataso ja vireys ovat paremmat. Tämä kesä oli ensimmäinen, kun Hanna on voinut olla välillä ilman rannetukea. Itseruskettavaa voidetta ei kuulemma ole tarvinnut ranteeseen enää loppukesästä laittaa rajoja häivyttämään ja serkun häihinkin pääsi ilman rannetukea ja rusketusrajoja. ”Elämän pieniä iloja”, toteaa Hanna tyytyväisenä.

Vanhemmille ja hevosellekin BEMER-hoitoa

Tyttärensä kokemuksen seurauksena myös Hannan vanhemmat ovat nykyään vannoutuneita BEMER-hoidon käyttäjiä ja ovat molemmat saaneet apua omiin terveysongelmiinsa. Hannan äiti Tuula Saarela sai apua mm. murtuneen olkavarren parantumiseen.  

Hanna kokeili BEMER-hoitoa myös hevoselleen hyvin tuloksin sekä imusuonen tulehdukseen että virtsakivileikkauksesta toipumiseen.

BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan kudoksista kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa luilla, iholla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset uusiutua ja toipua. Kivutkin usein lieventyvät.

Terapia ei siis lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan juuri tiettyä oiretta tai parantamaan juuri tiettyä sairautta, vaan se toimii tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Mikä mikroverenkierto? 

Mikroverenkierto muodostuu kaikkein pienimpien verisuonten tiheästä verkostosta. Siellä tapahtuu noin 74 % verenkierrosta. Mikroverenkierrolla on tärkeä kuljetustehtävä: Se toimittaa kudoksiin ja elimiin happea ja ravinteita, kuljettaa pois kuona-aineita sekä tukee immuunijärjestelmää.

 Mikä Bemer?

BEMER-teknologia perustuu mikroverisuonten seinämien rytmisen liikkeen (vasomotion) stimulointiin. Vaikuttavana tekijänä on patentoitu signaali, joka tahdittaa häiriintynyttä rytmiä mikroverisuonissa. BEMER tukee kehon kykyä korjata itse itseään parantuneen mikroverenkierron kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *