Lumien sulaminen tietää talvilajien huippu-urheilussa kauden päättymistä

Nyt päättynyt kausi oli alppihiihtäjä Kia-Emilia Hakalalle pitkä ja intensiivinen ja ennen kaikkea voittoisa: kauden 50 kisasta kotimaassa ja Keski-Euroopan rinteiltä tuliaisina tuli useita mitaleja ja palkintosijoja. Syöksylaskun SM-kisojen voitto kruunasi Kia-Emilian jo kolmatta kertaa Suomen nopeimmaksi naiseksi.

Kia-Emilia oli 2-vuotias, kun hän tuli ensimmäisen kerran sukset jalassa rinnettä alas. Lumi oli tuttu elementti perheessä, onhan isä kansainvälisestikin tunnettu mäkihyppääjä. Rohkeus ja rakkaus lumeen lienevät tulleet osittain perintönä, mutta tästä alkanut nousujohteinen harjoittelu ja kisaaminen ovat johtaneet 21-vuotiaan Kia-Emilian huipulle ja huippu-urheilijaksi.

Kia-Emilia tutustui BEMER-hoitoon ensimmäisen kerran vuonna 2016. ”Innostuin ja vakuutuin, kun näin oman idolini esitteen kannessa”, Kia-Emilia muistelee. Kannen alppihiihtäjä Tina Weirather on yksi kansainvälisistä huippu-urheilijoista, joita BEMER International sponsoroi. BEMER on kulkenut tiiviisti mukana tästä kohtaamisesta lähtien.

Kuva Teemu Moisio

Huippu-urheilussa keho on todella kovilla

”Alppihiihdossa yli 60 kilometrin tuntivauhdissa tehtävät ja paljon voimaa vaativat käännökset vievät kropan äärirajoille”, Kia-Emilia kertoo. Rasitus kohdistuu eniten selkään ja polviin. ”Kehon täytyy olla radalle lähdettäessä valmis ottamaan röykyt ja kovat vauhdit vastaan. Kropasta täytyy pitää erittäin hyvää huolta, ja BEMER tukee kehoani siinä”, Kia-Emilia jatkaa.

Haasteellisinta kauden aikana oli Kia-Emilian mielestä todella intensiivisen kisakalenterin läpivieminen. ”Olin reissussa koko talven, ja kisoja kertyi yli 50. Jokaisesta oli suoriuduttava, sillä jokainen kisa oli tärkeä”, Kia-Emilia sanoo.

BEMER on tukenut Kia-Emiliaa kauden aikana palautumisessa. Pitkät matkustamiset ja tiivis aikataulu luovat oman haasteen palautumiselle. Joskus kisapaikalta joudutaan siirtymään seuraavaan paikkaan jo samana iltana, jotta ehditään seuraavan päivän kisoihin. Varsinkin lyhyillä lepojaksoilla palautumisesta on otettava kaikki irti. ”Tässä BEMER-hoidon käyttö on auttanut minua tällä kaudella eniten”, Kia-Emilia toteaa.

BEMER on tukenut Kia-Emilian urheilu-uraa tiiviisti jo kolmen vuoden ajan. Hän kertoo saavansa apua palautumisen lisäksi harjoittelun vireystilaan, lihasten jumien ja kramppien lievittämiseen, loukkaantumisen ehkäisyyn ja stressin oireiden lievittämiseen. Jatkuva matkustelu on pelkästään iso stressi keholle.

Katse kohti tulevaa kautta

Tämän kauden mitalisaldona SM-tasolla oli kultaa syöksylaskussa, hopeaa super-suurpujottelussa ja alppiyhdistetyssä sekä pronssia pujottelussa. Lisäksi lukuisia palkintosijoja, sekä edustuspaikka nuorten MM-kisoissa. Maailman Cup –kilpailuissa Levillä hän oli toiseksi paras suomalainen. Pienetkin onnistumiset ruokkivat pärjäämään paremmin. Suurena onnistumisena Kia-Emilia mainitsee myös Keski-Euroopan vaikeissa kisaolosuhteissa pärjäämisen.

Kovan työn ja menestymisen lisäksi Kia-Emilia muistuttaa, että urheilemisesta täytyy osata myös nauttia. Urheilusta saa niin paljon enemmän irti, kun siitä nauttii. ”Oli kyseessä sitten alppihiihto tai kävelylenkki, se miksi sitä tekee, on tärkeää. Itse haluan saada urheilusta irti kaiken ilon, joka siitä on mahdollista saada”.

Kia-Emilian katsoo luottavaisesti jo ensi kauteen. Päätähtäimenä on pärjätä Eurooppa Cup:ssa. Siihen tarvitaan onnistunut harjoittelukausi, niin oheisharjoittelussa kuin jäätikköleireillä. Tavoitteena on luonnollisesti olla myös ensi vuonna starttiviiksen takana Levin Maailman Cup:ssa. BEMER on tiiviisti mukana jatkossakin.

Artikkelin kirjoittaja: Seija Ketola.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *