Raakel-245x330

Juontaja, viulisti, tuottaja Raakel Lignell tutustui kolme vuotta sitten Terveysmessuilla BEMER-laitteeseen.

”Ystäväni, joka on tanssija, oli saanut BEMER-hoidosta apua jalan murtuman hoitoon ja suositteli sitä minullekin”, Raakel kertoo.

Kun Raakel viisi vuotta sitten aloitti tiukan kuntokuurinsa, kertyi treenitunteja huikeat 20-25 viikossa.

”Tein alussa paljon korkean sykkeen treeniä. Kun aloitin BEMER-hoidon, en siltikään ollut maitohapoilla ja palautuminen sujui hienosti. Urheilussa huomasin merkittävän eron juuri näissä asioissa, joten treenaaminen helpottui”, Raakel Lignell iloitsee.

Nykyisin Raakel käyttää BEMER-hoitoa tarpeen ja tilanteiden mukaan.

”Kesällä meillä oli BEMER-laitteet mukana mökilläkin. Näin hoitoon ei tullut katkosta ja hyvät vaikutukset säilyivät.”

Arthritis at hip joint ( X-ray pelvis & hip joint ) , ( Gout , Rheumatoid )

Suuri lonkkaleikkaus tämän syksyn haasteena

Lonkkavaivat ovat olleet paljon liikkuvan Raakel Lignellin haaste. Lonkkaan tehtiin syyskuussa suuri leikkaus.

”Nyt lonkassa on tekonivel ja kuuden viikon sairasloma lopuillaan. Kun haavasta otettiin kahden viikon jälkeen tikit pois, ihmettelimme hoitajan kanssa siistiä ja hyvin parantunutta haavaa. Olen käyttänyt BEMER-hoitoa säännöllisesti koko leikkauksesta toipumisen ajan. Myös vahvat ”kolmiolääkkeet” pystyin jättämään pois alle kahden viikon jälkeen. Tulehduskipulääkkeitä joudun käyttämään, koska leikkaus oli niin massiivinen”, Raakel kuvailee.

legsdanceiStock_000020551647_Medium

Raakelin ensimmäinen kysymys kirurgille oli ollut, pystynkö vielä tanssimaan.

Liikkumista rakastavalle kunnollinen ja nopea toipuminen on äärimmäisen tärkeää. Raajassa ei ole Raakelin mukaan juurikaan ollut turvotusta, mitä yleensä esiintyy leikkauksen jälkeen. BEMER-hoidon mikroverenkiertoa edistävä vaikutus vähentää myös turvotusta ja nopeuttaa siten paranemista sekä vähentää kipua.

”Mekaanisesti lonkka on jo toipunut melko hyvin, mutta koko elimistön täytyy vielä toipua kunnolla raskaasta leikkauksesta. Väsymys on kyllä painanut viime viikkoina. Onneksi pääsen nyt taas harrastamaan kevyttä liikuntaa ja pahin on takana”, Raakel summaa.

BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan kudoksista kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa luilla, iholla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset uusiutua ja toipua. Kivutkin usein lieventyvät.

Terapia ei siis lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan juuri tiettyä oiretta tai parantamaan juuri tiettyä sairautta, vaan se toimii tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

One Comment

  1. Hienoa Raakel ! Juuri tästä olen puhunut muutamalle potentiaaliselle asiakkaalleni – nimittäin Bemeristä operaatioista toipumisen edistäjänä. Toivottavasti esimerkkisi auttaa heitä positiiviseen ratkaisuun pohdinnoissaan. Tuo treenaamisen jälkeinen palautumisen nopeutuminen on itsellenikin tuttua. Olen käyttänyt Bemeriä reilut 2 ja puoli vuotta ja fyysisten ponnistelujen jälkeinen palautuminen on todella huomattavasti nopeampaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *