Kaisa Hänninen pärjää hienosti omillaan omakotitalossaan

Kaisa Hännisellä mennyt talvi oli pitkästä aikaa ensimmäinen, kun hän ei tarvinnut muiden apua lumitöissä. Lumen vähyydestä ei todellakaan ollut näin lumisena talvena kyse, vaan parantuneesta selän ja jalan kunnosta. Hän on asustanut omakotitalossaan yksin jo 22 vuotta – ja pärjää edelleen 84 vuotiaanakin.  ”Ei sitä pysy hyväkuntoisena, jos ei ole tarpeeksi puuhaa”, hän toteaa reippaasti.

Jalan pettämistä alta ja verenpainetta

Kaisalla huomattiin selkänikaman siirtymä aikoinaan, ehkä jo nelisenkymmentä vuotta sitten. Terveyskeskuslääkäri olisi silloin laittanut hänet leikkausjonoon, mutta Kaisa ei leikkausta halunnut.  Viimeisten vuosien aikana nikaman siirtymä on kuitenkin alkanut kiusata niin, että oikea jalka on välillä mennyt alta. Kesken kauppareissun piti välillä istua ja lumitöissä olla potkukelkka mukana, jotta siihen voi välillä istahtaa. Selkään on tehty hermopuudutus pariin otteeseen – viimeksi noin puolitoista vuotta sitten.

Hänellä on myös ollut verenpainelääkkeet yli 40 vuotta, aina siitä lähtien kun hänen miehensä kuoli ja hän jäi viiden lapsensa kanssa leskeksi. Eipä ihme olekaan, jos tällaisessa tilanteessa on stressaantunut ja verenpainekin on noussut. Keuhko-oireisiin on ollut käytössä astmalääkitys.

Kaisa on ollut muutoin hyvin terve ja tietoinen kuinka hoitaa itseään niin ravinnon, luontaistuotteiden kuin liikunnankin avulla.

Fysikaalinen BEMER®-verisuoniterapia käyttöön syksyllä 2019

Tytär suositteli Kaisalle BEMER®-terapian käyttöön ottamista. ”Olin alkuun aika epäileväinen. Hintakin tuntui kovalta. Päätin kuitenkin kokeilla hoitoa, kun veljellänikin se oli käytössä.”

Kaisan kunto alkoi hoidon myötä kohentua vähitellen. Nyt menneenä talvena jalka on pysynyt kunnossa, eikä ole enää mennyt alta. Näin Kaisa on pystynyt tekemään lumitöitä ilman potkukelkkaa ja muiden apua. Kaupassakin hän on voinut käydä ilman, että on välillä istahdettava alas. Hän on myös päässyt kokeilemaan hiihtoa vuosien tauon jälkeen.

Verenpainelääkityksen Kaisa on voinut lopettaa, kun paineet ovat pysyneet normaaleina ilmankin, ja astmalääkitystä hän on pystynyt vähentämään. Peräpukamatkaan eivät enää vaivaa.

Voinnin koheneminen 84-vuotiaana on hieno asia ja kertoo siitä, että itsestään kannattaa pitää huolta monipuolisesti iässä kuin iässä, ravintoa ja liikuntaa unohtamatta. Kun keho saa, mitä se tarvitsee, sillä on tilaisuus ja kyky toipua vielä iäkkäänäkin.

”Pois en antaisi mistään hinnasta!”

Kaisa on kovin tyytyväinen BEMER®-terapiaan ja omaan hyvään olotilaansa tällä hetkellä. ”Kunto on nyt oikein hyvä ja monet vaivat helpottaneet – näin 84-vuotiaana! Pystyn tekemään pihan lumityöt ilman jalkavaivoja ja turvautumista muihin. Lumitöitä on aika paljonkin, kun luon lumet myös autotallin edestä aina tielle asti. Olen päässyt myös hiihtämään usean vuoden tauon jälkeen.”

Kaisa ajaa vielä itse autoa ja tekisi pidempiäkin ajomatkoja, jollei koronan vuoksi tarvitsisi rajoittaa vierailuja läheisten ja ystävien luona. Hän käy myös luistelemassa silloin tällöin. ”Harrastin nuorempana taitoluistelua, joten se on minulle edelleen mieluisa harrastus. Tosin yksin en enää uskalla jäälle mennä.”

”Otan hoidon ohjeen mukaan joka aamu ja ilta, 8 minuuttia kerrallaan. Lisäksi otan paikallishoitoa keuhkoille ja alaselälle, ja yöohjelmakin on joka yö käytössä. Hoitoa on mukava ottaa, kun se on niin vaivatonta ja helppoa. Siitä tuli nopeasti päivittäinen rutiini.”

Paljon kiitoksia Kaisalle oman kokemuksensa jakamisesta ja mukavaa, aktiivista kevättä!

BEMER®-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER®-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua.

Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole välttämättä yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Kysy lisää BEMER-hoidosta jälleenmyyjältämme

Jälleenmyyjämme ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut verkkoluennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.

Jollei sinulla vielä ole tiedossa tuttua jälleenmyyjää, löydät sellaisen valitsemalla kotisivumme, suomi.bemergroup.com/fi , vasemmasta yläkulmasta ”Etsi paikallinen yhteyshenkilö”.

Valitse ensin maaksi Suomi (Finland) ja kirjoita sen alle osoitekenttään vaikkapa oma katuosoitteesi (tai muu osoite, jonka läheltä haluat myyjän löytää). Paina ”Submit”, jolloin hakukone etsii sinulle antamaasi osoitetta lähinnä olevan jälleenmyyjän yhteystiedot. Ne ilmestyvät sivun vasempaan ylälaitaan. Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.

Ota rohkeasti yhteyttä – jälleenmyyjämme ovat valmiina palvelemaan sinua!

One Comment

  1. Terve!
    Tarve on. Olen liikuntarajoittein ja tupakoin. Minulla on siis Ataksia. Sille tuo ei voi mitään mutta kaiken muun kohentuessa minunkin liikkuminen paranee ja sen myötä Elämän Laatu. Minulla on tiedossa heti neljä muutakin henkilöä jotka hyötyvät tuosta.
    TV. Juha Ikonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *