Energinen ja nuorekas Virve Rosti on viihdyttänyt lauluillaan meitä suomalaisia jo viidellä vuosikymmenellä. Kukapa ei tuntisi, melkeinpä ikään katsomatta, sellaisia meneviä hittejä kuin ”Kun Chicago kuoli”, ”Tuolta saapuu Charlie Brown”, ”Menolippu”, ”Sata salamaa” tai ”Oon voimissain”.
Loppua keikkailulle ei näy edelleenkään, vaikka koronapandemia on välillä hidastanut tahtia. ”Toivon kovasti, että Menneisyyden vangit -bändimme 30-vuotisjuhlakonsertti voitaisiin pitää lokakuun kahdeksantena. Lippujakin on jo ostettu kivasti”, Rosti kertoo.
Liikunta ja terveellinen ruokavalio pitävät kunnossa – geenitkin hyvät
Esiintyvän taiteilijan on pidettävä huolta kunnostaan ja sen Virve Rosti näyttää osaavan hyvin. Hän pyrkii syömään terveellisesti ja suosii kasviksia. Punaista lihaa hän syö vain vähän. Rosti harrastaa sauvakävelyä kesät talvet ja mieliharrastuksiin kuuluu myös golf, joten kävelykilometrejä kertyy todella mukavasti.
Tätä haastattelua tehdessä hän oli keräämässä mustikoita ja tunnustikin olevansa intohimoinen marjastaja ja sienestäjä. ”Keräsin eilen 10 litraa kantarelleja, vaikka alkuun ajattelin, että löytyykö niitä kuuman ja kuivan kesän jäljiltä ollenkaan. Mutta hyvinpä niitä oli maasta puskenut näin sateiden jälkeen kuitenkin”, hän iloitsee.
Hyvän terveyden ja elämänvoiman takana hän arvelee olevan myös hyvät geenit. Hänen äitinsä on jo 88-vuotias, mutta ajaa edelleen itse autoa ja käy vesijumpassa säännöllisesti. Oma perhe ja kahdeksan lastenlasta antaa tietysti myös voimia ja iloa elämään.
BEMER®-terapia on auttanut monella tavalla
Virve Rosti kokeili BEMER-terapiaa ensimmäisen kerran jo noin kymmenen vuotta sitten ystävän suosituksesta nilkkaleikkauksensa jälkeen. ”Nilkka todella parani tavallista nopeammin, ja sen huomasi leikannut kirurgikin. Uskon, että BEMER-hoidolla oli osuutensa asiaan.”
Sen jälkeen terapian käytössä on ollut monen vuoden väli, mutta nyt BEMER-hoito tuli takaisin Virve Rostin päiväohjelmaan pari kuukautta sitten. ”Kiinnostus jäi elämään. Olen jo nyt huomannut saavani hoidosta apua monella tavalla. En esimerkiksi ole aamulla enää niin jäykkä, kuin aiemmin, ja unet on parantuneet.”
Golf-kierrokset ovat pitkiä, kolmen neljän tunnin rupeamia, joten sen jälkeen jalat, kädet ja koko kroppakin saattavat olla aika väsyneen ja painavan tuntuisia. Lyöntien kiertoliike voi myös rasittaa niveliä. ”Otan golf-kierroksen jälkeen pidemmän hoito-ohjelman ja huomaan selvästi, että palaudun sen jälkeen nopeammin. Jos polvi alkaa vihoitella, olen saanut BEMERin paikallishoidolla kivun hienosti pois.”
”Vaikka hoito ei tunnu otettaessa miltään, on ihmeellistä, kuinka tehokasta se silti on!”
Tätä Virve Rosti päivitteli, eikä hän ole ainoa. Hoitoa ei juuri tunne, vaikka se heti heikentynyttä verenkiertoa vilkastuttaakin, koska emme varsinaisesti tunne verenkiertoamme. Ja näin kuuluukin olla, koska tuskin haluaisimmekaan tuntea veren liikkeitä 100 000 kilometriä pitkässä verisuoniverkostossamme! Tuloksia alkaa silti tulla.
Tulokset tulevat kuitenkin usein pidemmällä aikavälillä, päivien, viikkojen ja jopa kuukausien kuluessa, olon yksilöllisenä kohentumisena, kun veri pääsee paremmin kiertämään ja kudoksemme alkavat saada veren mukana paremmin happea ja ravintoaineita.
Myös kuona-aineet pääsevät kudoksesta silloin paremmin poistumaan. Näin kudosten toiminta pääsee elpymään, eikä se voikaan tapahtua aina yön yli, joten säännöllinen hoito palkitaan.
”Olen saanut BEMERistä hyötyä monella tavalla, joten olen kyllä tyytyväinen. Nyt mustikoiden poimimisen jälkeen otan ilman muuta selälle hoidon, niin saan sen taas vetreytymään.”
BEMER®-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon
BEMER®-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua. Parempi hapen ja ravintoaineiden kulkeutuminen soluille tuottaa soluissa myös enemmän energiaa koko kehon käyttöön.
Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.
Lämmin kiitos Virve Vicky Rostille haastattelusta ja mukavia metsäretkiä!
Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.