Eläkkeellä oleva vuorineuvos Lasse Kurkilahti on entinen yritysjohtaja, joka elää edelleen aktiivista ja liikkuvaa elämää. BEMER-hoitoa hän on ehtinyt käyttää jo useita vuosia.

Alun perin hoito löytyi hänelle helpottamaan oikeassa jalassa ja selässä olevaa ikävää särkyä.

Nyt säryille on löytynyt syy. Niiden kanssa Lasse Kurkilahti pystyi elämään vuosia, koska BEMER helpotti aamuista jäykkyyttä ja mahdollisti fysioterapian ja lihasharjoitteet. Lopulta särky kuitenkin paheni ja syyksi löytyi viime syksynä pitkälle edennyt lonkkavika.

”Lonkkavika oli aiheuttanut jalkaan säteilevän kivun. Lonkkanivelissä on kulumia, jotka aiheuttivat paljon kipuja joka suuntaan. Nyt minulle on tehty neljä viikkoa sitten lonkkaleikkaus”, Kurkilahti kertoo.

Leikkauksen jälkeen tarvitaan tukihoitoa toipumisen edistämiseen ja kipuihin

Leikkauksen jälkeen Lasse Kurkilahdelle tuli kuitenkin leikkaukseen liittyviä kipuja jalkaan. Hän ottaa nyt kaksi kertaa päivässä BEMER-hoitoa ja kokee saaneensa siitä helpotusta myös leikkauskipuihin. Kudosaineenvaihdunta paranee, kudosturvotus vähenee ja kipu helpottaa. Ensimmäisessä tarkastuksessa todettiin, että toipuminen etenee hyvin.

”Hoito nopeuttanee toipumistani ja helpottaa selvästi olemistani. Kun olen ollut paljon paikallaan, esimerkiksi yön jälkeen, jalka alkaa yleensä kipuilla ja vaatii liikkumista. Aamuisin otan BEMER-hoidon, jotta saan lihakset vetreytymään ja jalan säryn pois”, Kurkilahti kertoo.

Lasse Kurkilahti kokee, että tämä fysikaalinen verisuoniterapia on hyvä hoito, koska se mahdollistaa lihaksien venyttelyn eikä rasita leikattua jalkaa liikaa.

”Lonkkaleikkaus on tavallinen, mutta vaativa leikkaus, josta toipuminen on hidasta. Tähän tarvitaan tukihoitoa esimerkiksi BEMER-hoidon ja fysioterapian muodossa. Kipulääkkeiden käyttöäkin on hyvä vähentää, mikä onnistuu BEMER-hoidon tuella. Tarvitaan vain tarpeeksi aikaa hoitojen ottamiseen säännöllisesti”, toipilas toteaa.

BEMER-hoito tukee myös fysioterapian vaikutuksia, koska se parantaa mikroverenkiertoa ja ”lämmittää lihaksia” ennen hoitoa.

BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon

BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan kudoksista kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa luilla, iholla tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset uusiutua ja toipua. Kivutkin usein lieventyvät.

Terapia ei siis lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan juuri tiettyä oiretta tai parantamaan juuri tiettyä sairautta, vaan se toimii tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla.

Artikkeli perustuu haastateltavan omiin kokemuksiin, jotka eivät ole yleistettävissä. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.

Mikä mikroverenkierto? 

Mikroverenkierto muodostuu kaikkein pienimpien verisuonten tiheästä verkostosta. Siellä tapahtuu noin 74 % verenkierrosta. Mikroverenkierrolla on tärkeä kuljetustehtävä: Se toimittaa kudoksiin ja elimiin happea ja ravinteita, kuljettaa pois kuona-aineita sekä tukee immuunijärjestelmää. 

Mikä Bemer?

BEMER-teknologia perustuu mikroverisuonten seinämien rytmisen liikkeen (vasomotion) stimulointiin. Vaikuttavana tekijänä on patentoitu signaali, joka tahdittaa häiriintynyttä rytmiä mikroverisuonissa. BEMER tukee kehon kykyä korjata itse itseään parantuneen mikroverenkierron kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *