Kiteeläisellä Niina Hasusella on monipuolinen ammatillinen tausta. Hän on aikoinaan opiskellut perhepäivähoitajaksi sekä lapsi- ja nuorisotyön ohjaajaksi. Aikuisiällä hän suoritti nuorena aloittamansa lähihoitajan opinnot loppuun. Viimeiset kolme vuotta hän on pyörittänyt serkkunsa vaimon kanssa ikäihmisten perhehoitoa perhekodilla. Väliin on mahtunut myös toimittajan töitä yhdeksän vuoden ajalta. ”Minulle yksi kiinnostavimmista artikkeleiden teemoista olivat erilaiset täydentävät hoidot ja niistä tulikin kirjoitettua monta juttua – erään kerran BEMER-terapiastakin”, Niina kertoo.
Silloin, reilusti yli 10 vuotta sitten, hän jo ajatteli BEMER-hoitolaitteiston vielä hankkivansa, mutta hankinta lykkääntyi aina viime vuoden kevääseen asti, kun välilevyn pullistuman aiheuttamat kivut olivat äityneet aivan mahdottomiksi. Päätöstä ei ole tarvinnut katua, sillä nyt 48-vuotias Niina on kivuton.
Välilevyn pullistumasta rankat kivut ja nukkumattomuus
Niinalla diagnosoitiin alaselän välilevyn pullistuma pari vuotta sitten. Sen piti olla vain harmiton venähdys, joka paranee muutamassa viikossa, mutta toisin kävi. Selän kiertoliikkeiden sieto loppui tyystin eikä jalka totellut. Kävellessä jalalla oli tehtävä puoliympyrä sivulle joka askeleella, eikä se noussut kunnolla ylös ilman että otti lahkeesta kiinni ja nosti jalkaa. Lonkan ja polven välillä oli valtava kiristyksen ja kivun tunne.
”Lääkettä toisensa perään, kipupiikkejä myöten, sekä hierontaa, fyssaria, hermoratahierontaa, jäsenkorjausta, akupunktiota, kylmää, kuumaa, selkäkippiä, pilatesrullaa, venytintä, vanutinta ja härpäkettä jos toistakin kokeiltiin. Meiltä löytyy nyt asian tiimoilta tukiratkaisuja sekä puettavana että sänkyyn nukkuma-asentoa tukemaan jos jonkinmoista. Silti tehokkainta oli tauoton, 24/7, itsensä edes pieni heijaaminen, hytkyttäminen ja kävely”, kertaa Niina pahaa tilannettaan.
Yöt, ja yleensä pitkällään oleminen, olivat pahimpia, kun liikettä ei voi oikein nukkumiseen yhdistää. ”Öistä tuli yhtä helvettiä. Älykellon mukaan olin yöt läpeensä stressaantuneempi kuin missään tilanteissa päivisin! Stressaahan se aika lailla, kun väsyttäisi, mutta ei saa nukuttua ja koskee niin, että hyvä jos voi hengittää. Uneen itsensä piti tainnuttaa lääkkeillä, aamuöisin uusi erä eli lisälääkitys. Siedettävä asento oli etsittävä millin tarkasti. Kipuherätyksiä oli silti kymmenittäin joka yö. Mietin monesti, pitkäänkö näillä pätkäunilla voi selvitä.”
Olemattomat unet johtivat siihen, että töissä oli vaikea pärjätä ja tuli virheitä, kun perhehoitajana ei oikein voinut sairaslomaa pitää. Arjesta oli tullut aikamoista taistelua.
BEMERin ostopäätöksen takana myös koituvat säästöt sekä lääkekuorman purkaminen
”Ukkini, jo edesmennyt sotaveteraani, hoiti aikoinaan itseään luontaisilla keinoilla, joten sieltä kumpuaa omakin kiinnostukseni täydentäviin hoitoihin. Toimittajana ollessani kirjoitin paljon juttuja niistä, muun muassa refleksologiasta, jäsenkorjauksesta ja akupunktiosta, joten BEMER-hoitokin kolahti minulle ajatuksena heti. Ajattelin, että sellainen pitäisi olla kaikissa kodeissa”, Niina muistelee.
Hän ottikin BEMER-laitteiston kokeiluun myöhemmin hänen miehensä niska- ja selkävaivoja helpottamaan, mutta tuon parin kuukauden aikana miehen kroonistuneisiin vaivoihin ei ehtinyt isoa apua tulla. ”Niinpä emme silloin laitetta hankkineet, kun se tuntui aika hintavaltakin, mutta ajatus jäi silti kytemään.”
Huhtikuussa 2024 Niina teki lopulta ostopäätöksen, kun oma olo oli mennyt todella hankalaksi, eikä unista ollut tietoakaan. ”Samalla miehen niskakivut olivat äityneet pahoiksi ja kuulin myös toisen läheisen loukkaantumisesta, joten ajattelin, että nyt on BEMERille tarvetta, kun on näin monella vaivaa.”
”BEMER-laitteisto on jonkinmoinen investointi, eikä rahaa ollut takataskussa, mutta aloin miettiä, kuinka paljon meiltä menee rahaa kaikenlaisiin hoitoihin kuukaudessa. Siihen verrattuna satasen lyhennys kuukausittain ei ole lopulta paljoa. Järkyttävä särkylääkekuorma ja relaksantit olivat jo saaneet munuaisarvoni poskelleen, joten oli keksittävä lääkkeettömiä keinoja jo senkin puolesta. Eivätkä lääkkeet edes olleet suurta apua kipuun tuoneet, vaan paras apu oli tullut hytkymisestä ja heijaamisesta. Ostopäätös oli lopulta helppo tehdä”, Niina kertaa ostopäätöstään.
BEMER-terapia vei kivun ja palautti unet nopeassa tahdissa
Niina otti BEMER-terapian heti käyttöönsä, mutta ei odottanut nopeita tuloksia, kun hänen miehelleenkään ei tuloksia ollut aikoinaan koekäytön aikana juuri tullut. ”Olikin hämmentävää, kuinka nopeasti sain itse apua. Jo viiden hoitokerran jälkeen huomasin ensimmäiset muutokset, kun selästä pohkeeseen saakka säteilevä kiristys ja kipu kävellessä oli poissa. Jalka alkoi totella käskyjä, jalan sai suoraan eteen ilman sivun kautta heittoa ja jalan käsiohjaukseen ei ollut tarvetta enää edes epätasaisella tai portaissa.”
Noin kahden viikon kohdalla pitkälleen käyminen ei tuottanut enää tuskaa. Niina pystyi vaihtamaan asentoa ilman tarkkaa suunnitelmallisuutta ja hän heräsi vain viisi kertaa kipuun aiempien kymmenien heräämisten sijaan.
”Reilun kolmen viikon käytön jälkeen pystyin nukkumaan ensimmäisen kokonaisen yön ilman heräämisiä ja reilun kuukauden käytön jälkeen pääsin irti särkylääkkeistä. Älykellon mittausten mukaan kesäkuun alkupuolella olin stressaantunut enää välillä päivisin”, hän hymyilee.

”Tulin lopulta täysin kivuttomaksi ja oireettomaksi joulun- ja uudenvuoden aikoihin. Viimeisenä katosivat kiertoliikkeiden aiheuttamat oireet ja kivut, jotka vaivasivat erityisesti siivotessa. Nyt pystyn taas imuroimaan ja luuttuamaan lattioita”, Niina iloitsee nykyistä kivuttomuuttaan ja hyvää toimintakykyään.
Niina ottaa hoidot koko keholle aamuin ja illoin ja lisäksi BEMERin B.Pad-hoitovyöllä vähintään kolme hoitoa alaselälle päivittäin. ”Hoitovyöstä on tullut paras ystäväni”, hän nauraa. Voimavaroja ja virkeyttäkin on taas ihan eri malliin.
”Investointi todellakin kannatti, ja maksaa itsensä takaisinkin moninkertaisesti säästöinä muista hoidoista ja lääkkeistä – ja etenkin työ- ja toimintakykyisenä pysymisenä. Eikä hyvää ja kivutonta oloa voi oikein rahassa mitatakaan”, hän pohtii.
Apua myös paleluun ja isän nivelkipuihin
”Olen ollut aina kamala palelija. Kesän parhailla helteillä on voinut olla aikoja, etten ole tarvinnut villasukkia yöllä, mutta BEMERin myötä palelu on vähentynyt. Nukahtamisen vaikeutta ei ole enää palelun takia ollut”, Niina kertoo.
Niinan isä, joka asuu perhekodin lähellä, käy ottamassa BEMER-hoitoa Niinan ollessa perhekodilla. ”Isä on kokenut saavansa apua nivelvaivoihinsa, vaikka vapailla ollessani isän hoitoihin tulee päivienkin taukoja”, kertoo Niina tyytyväisenä.
Niinan mieskin haluaa BEMER-hoitoa ottaa, ja kokee siitä olevan hyötyä, vaikka häntä jo kahdeksan vuotta vaivanneet niskakivut eivät ole suuremmin vielä helpottaneet. ”Toivomme kuitenkin, että sekin vaiva vielä helpottaisi. Mitä pitempään vaiva on ollut, sitä pitempään sen paraneminenkin yleensä kestää.”
”Näillä kokemuksilla suosittelen kaikille BEMER-hoitoa. Ja miettimään ja laskemaan, mikä se hinta on, kun hoidat itseäsi lääkkeillä ja juokset hoidoissa – ja tuleeko apuakaan. Hyvästä verenkierrosta ei ole haittaa kenellekään!”, Niina toteaa.
Fysikaalisen BEMER-terapian vaikutukset perustuvat parantuneeseen mikroverenkiertoon
BEMER-verisuoniterapia on fysikaalinen hoitomuoto, joka parantaa pienten verisuonten heikentynyttä verenvirtausta. Näin se auttaa palauttamaan riittävän hapen ja ravinteiden tarjonnan kudossoluille ja poistamaan niistä kuona-aineita, minkä seurauksena kudoksilla, kuten vaikkapa iholla, aivoilla, lihaksilla, luilla, nivelillä tai sisäelimillä, on paremmat edellytykset toimia, uusiutua ja toipua. Soluilla on myös paremmat mahdollisuudet tuottaa energiaa. BEMER-terapia voi myös rauhoittaa ja auttaa nukkumaan paremmin.
Terapia ei lääkkeen tavoin ole kohdennettu poistamaan tiettyä oiretta tai parantamaan tiettyä sairautta, vaan se toimii laajemmin, tukemalla mikroverenkiertoa, jonka seurauksena kehollamme on paremmat mahdollisuudet korjata omaa toimintaansa monella tavalla. Se siis auttaa kehoa toimimaan sillä tavalla, kuin sen luonnollisesti kuuluisikin.
Hoidon vaikutus ei välttämättä tunnu juuri miltään hoidon aikana, pientä mahdollista kihelmöintiä lukuun ottamatta, koska emme juuri tunne verenkiertoamme. Ja näin kuuluukin olla, koska tuskin haluaisimmekaan tuntea veren liikkeitä 100 000 kilometriä pitkässä verisuoniverkostossamme! Terapian tulokset tuntuvat sen sijaan usein pidemmällä aikavälillä olon yksilöllisenä kohentumisena, yksilölliseen tahtiin.
Lämmin kiitos haastattelusta, Niina, ja kivuttomia ja energisiä päiviä myös jatkossa!
Artikkeli perustuu haastateltavien omiin kokemuksiin, jotka eivät välttämättä ole yleistettävissä muihin ihmisiin. Mikroverenkierron paremman toiminnan seuraukset ovat yksilöllisiä elimistön tilanteesta riippuen.
Kysy lisää BEMER-hoidosta edustajaltamme
BEMER-kumppanit ovat koulutettuja itsenäisiä yrittäjiä ympäri Suomen ja valmiina vastaamaan kysymyksiisi sekä kutsumaan sinut luennollemme saamaan lisätietoa mikroverenkierron sekä BEMER-terapian toiminnasta. Heidän kauttaan onnistuvat myös laitteen tilaus joko kahdeksan viikon kokeiluun tai omaksi, sekä käytön ohjeistus – yksin ei tarvitse jäädä pähkäilemään.
Jollei sinulla vielä ole tiedossa BEMER-kumppania, löydät sellaisen, kun painat Ota yhteyttä – nappia kotisivujemme www.bemergroup.com/fi_FI/human-line/etusivu vasemmasta alakulmasta.
Vaihtoehtoisesti voit lähettää kyselysi sähköpostitse osoitteeseen info@bemernordic.com, niin ohjaamme sinut paikalliselle jälleenmyyjälle.
Ota rohkeasti yhteyttä – edustajamme ovat valmiina palvelemaan sinua!