Työn arvo on muuttumassa.

Terveysdesign on kiinnostava uusi ajattelutapa, jolla lisätään työhyvinvointia. BEMER Nordic on mukana hankkeessa, jossa tehdään terveyttä edistäviä ja rauhoittavia ympäristöjä työyhteisöihin.

Hirvihaaran kartanossa pidetään 27.-28.2. yritysjohdolle ja vaikuttajille suunnattu tapahtuma, jossa rakennetaan terveysdesign-aiheeseen liittyviä yhteistyöverkostoja ja jaetaan tietoa.

Halutaan katsoa, mitä uutta syntyy, kun tietoa ja osaamista jaetaan erilaisten toimijoiden kesken, kuten tapahtuman puuhanaiset Anne Munkki ja Essi Tuomi valistavat.

”Kutsumme mukaan yhteistyöhön osaajia erilaisilta aloilta ja terveysdesigniin liittyvä kehitystyö alkaa vasta sen jälkeen, kun tapahtuma on pidetty. Työssä jaksaminen on tärkeässä roolissa. Hirvihaaran seminaari on myös kokemuksellinen tapahtuma, jossa on mukana useita hoidollisia elementtejä, kuten BEMER-terapia”, työfysioterapeutti Essi Tuomi kertoo.

Mukana tapahtumassa on noin 20 erilaista yhteistyökumppania. Terveysteknologia on tärkeässä roolissa. Anne Munkki on tehnyt pitkän uran tapahtumien ja yritysten sisustus- ja tilasuunnittelun parissa muun muassa Nokialla.

Uusi konsepti yhdistää työhyvinvoinnin  ja terveysdesignin

”Olemme Essin kanssa luoneet BeTango-konseptin, jossa halutaan tehdä tuottavaa ja luovaa toimintaa. Liiketoiminnan on oltava vastuullista ja luovaa. On tärkeää miettiä työn merkityksellisyyttä ja miten sitä halutaan tehdä, jotta itsekin voitaisiin hyvin. Kuuntelemme myös tarkkaan asiakasta ja haemme uusia ratkaisuja”, Anne Munkki kertoo.

BeTango-konseptiin kuuluvat työhyvinvointia edistävät launchit, jotka viedään yrityksiin ja julkitiloihin. Launcheissa on yhtenä osa-alueena BEMER-hoitolaitteet, joita on tarkoitus käyttää esimerkiksi tauoilla muutaman minuutin rauhoittumis- ja palautumishetkenä.

”Amiedun opiskelijoiden kanssa tuotimme Hirvihaaran terveysdesign-tapahtumaan oman pelillisen aplikaatioalustan, jossa liikkuu kaksi hahmoa; BeTango-hahmo ja Hirvihaara-hahmo. Näiden avulla tuodaan eri yritysten liiketoimintaa ja tuotteita esille.  Tämä toimii jatkossakin uudenlaisena tapahtumia esille tuovana applikaationa”, Anne Munkki kuvailee.

Palautuminen ja tauot ovat tärkeitä, mutta unohtuvat helposti

”Virtaa riittää myös arjen puolelle, kun ennakoi hyvinvoinnin ja jaksamisen esimerkiksi tukemalla palautumistaan BEMER-hoidon avulla. Hoito on fysikaalista verisuoniterapiaa, joka edistää mikroverenkiertoa ja tukee sitä kautta kehon kykyä korjata itse itseään”, Essi Tuomi kertoo.

Essin ja Annen motto on, että työ on elämää varten, ei toisinpäin.

On tärkeää energisoida itseään jo päivän aikana. Esimerkkinä tästä ovat BEMER-tauot, joita voidaan pitää työpaikan BeTango-launchissa. Taukojen pitäminen vaikuttaa työn laatuun.

”Tauon ottaminen tärkeää, sitä pitäisi opettaa työpaikoilla. Tauon merkitys on nykyisin kadotettu. Pysähtyminen ja energian tuominen päivään on oleellista jaksamisen ja työn tulostenkin kannalta. Tauon aikana voi olla läsnä oman itsensä kanssa. BEMER sopii tähän hyvin tutkittuna laitteena erinomaisesti, koska sen käyttöön tarvitaan vain 8 minuuttia”, Essi kuvailee.

Mikä mikroverenkierto? 

Mikroverenkierto muodostuu kaikkein pienimpien verisuonten tiheästä verkostosta. Siellä tapahtuu noin 74 % verenkierrosta. Mikroverenkierrolla on tärkeä kuljetustehtävä: Se toimittaa kudoksiin ja elimiin happea ja ravinteita, kuljettaa pois kuona-aineita sekä tukee immuunijärjestelmää. 

Mikä Bemer?

BEMER-teknologia perustuu mikroverisuonten seinämien rytmisen liikkeen (vasomotion) stimulointiin. Vaikuttavana tekijänä on patentoitu signaali, joka tahdittaa häiriintynyttä rytmiä mikroverisuonissa. BEMER tukee kehon kykyä korjata itse itseään parantuneen mikroverenkierron kautta.

Lisätietoja:

www.terveysdesign.com ja www.bemernordic.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *