Duodecimin ja Suomen Akatemian konsensuslausuma tarttumattomien sairauksien ehkäisystä julkistettiin 28.4.

Monien tarttumattomien sairauksien esiintyvyyteen ja kulkuun voitaisiin vaikuttaa entistä tehokkaammin elintavoilla. Kun puhutaan tarttumattomista sairauksista, tarkoitetaan valtimosairauksia, syöpäsairauksia, diabetesta ja kroonisia keuhkosairauksia.

Ennaltaehkäisy, vastuunottaminen omasta terveydestään sekä omahoito korostuvat lausumassa.

”Terveyden edistämisen tulee olla osa kansalaisten arkea koko elämänkulun ajan”, toteaa Konsensuskokouksen ohjausryhmän puheenjohtaja, professori Matti Uusitupa.

Lääkäri Olli Tuki

Uni ja palautuminen erityisen tärkeitä

Espoon Kaisankodin vastaavana lääkärinä toiminut yleislääkäri Olli Tuki toivoo yhteiskuntaa voimakkaammin mukaan kokonaisvaltaisen terveyden edistämiseen. Pitäisi panostaa enemmän juuri ennaltaehkäisyyn, ei vain sairauden hoitoon. Tuki toivoo SOTE-uudistuksessa huomioitavan terveyden edistämisen näkökulmaa voimakkaammin.

”Uni ja palautuminen ovat erittäin tärkeitä terveyden ylläpitämisessä. Duodecimin lausumassa on otettu esiin  unen merkitys sairauksiin. Palautuminen, lepo ja stressinhallinta ovat aiheina ehkä jääneet tähän saakka liian vähälle terveydenhuollossa”, Tuki toteaa.

Olli Tuki näkee yhteiskunnan roolin terveellisten elintapojen tukijana merkittävänä.

”Hinnoittelussa pitäisi suosia terveellisiä ruokavalintoja, tarjota liikuntapaikkoja ja erilaisia harrastemahdollisuuksia. Yhteiskuntaa tarvitaan tähän mukaan enemmän. Ravinnon suhteen rasvoista on puhuttu pitkään, nyt on nostettu esiin sokerin osuus terveyden ylläpidossa ja sairauksien estämisessä,kuin myös tapamme käyttää vaaleita viljatuotteita. Näillä kaikilla  on pitkäaikaisia vaikutuksia solutasolla. ”

Ikääntyvät eivät saa tarpeeksi ennaltaehkäisevää hoitoa

Tuki on myös huolestunut ikääntyvien ja työterveyden ulkopuolella olevien terveydestä. Meillä on rakennettu erittäin hyvä järjestelmä neuvolaan, koulu- ja työterveyshuoltoon mutta edelliset kohderyhmät jäävät helpolla vähemmälle huomiolle. ”Heillä on useimmiten vain sairauskäyntejä, ikäihmisten ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa tulee edelleen kehittää.”

Solutasolla ihmisessä tapahtuu paljon ratkaisevia asioita, jotka vaikuttavat mm. sairauksien syntyyn. Mikroverenkierron merkitystä on myös alettu ymmärtää ja tutkia vasta viime vuosina. Tutkimuksia näistä aiheista on Olli Tuen mukaan tällä hetkellä paljonkin käynnissä, mutta lisätietoa odotellaan vielä.

Mikä avuksi?

On monia asioita, joita ihminen voisi itse tehdä oman terveytensä hyväksi. Yhtenä kiinnostavana apukeinona oman soluterveyden edistämiseen on esimerkiksi fysikaalinen verisuoniterapia. Tulevaisuus näyttää, mitä fysikaalinen verisuoniterapia ja muut uudemmat terveysteknologian ratkaisut tuovat ihmisen terveyteen.

Työterveyden haasteet

Fysioterapeutti Essi Tuomi on erikoistunut työterveyteen.

Fysioterapeutti Essi Tuomi

Työfysioterapeuttina hän näkee työikäisten tavallisimpia haasteita kehossa. Niihin kuuluvat mm. tuki- ja liikuntaelinten ongelmat. Palautuminen istumistyöstä ei aina onnistu ilman muita apukeinoja. Keho ei kestä jatkuvaa istumista.

”Yritysten keinot loppuvat ihmisten pitämisessä työkykyisinä. On kuitenkin muistettava, että työntekijällä on myös itsellä vastuu omasta työkunnosta. Liian usein halutaan ulkoistaa oman terveyden hoito muille tahoille. Vastuu omasta terveydestä ja jaksamisesta on loppujen lopuksi kannettava itse. Jokaisen olisi hyvä pohtia, miten pysyisi mahdollisimman hyväkuntoisena työntekijänä”, Essi Tuomi muistuttaa.

24/7 työnteko vaatii apua palautumiseen

Tuomi nostaa esiin myös levon ja palautumisen merkityksen, missä hän näkee esimerkiksi fysikaalisen verisuoniterapian yhtenä tukitoimena palautumiselle ja hyvälle unelle. Lisäksi soluterveys ja mikroverenkierron toimivuus edistävät ravinnon imeytymistä. Laadukas ravinto pääsee perille kehossa kun verenvirtaus toimii tehokkasti pienimmissä verisuonissa. Heikkokuntoinen keho ei aina pysty hyödyntämään ravintoa kunnolla.

”Ollaan väsyneitä eikä palauduta työstä. Töitä tehdään liikaa ja työn ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. Selkeä työpäivän päättäminen puuttuu. Työ kulkee mukana usein vielä vapaa-ajalla”, Tuomi kuvailee.

Pienetkin asiat riittävät terveyden edistämiseen. Essi Tuomi muistuttaa, että riittävä happi soluissa, ravinto ja liikunta vaikuttavat kaikki kehon terveyteen. Riittävä nestemäärä on myös oleellista, monen keho saattaa olla liian kuiva, mikä väsyttää ja saa kehoon epätasapainotilan.

”Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa itse itseensä. Aina ei tarvita valmentajaa rinnalle. Helppoja apukeinoja omahoitoon ja kokonaisvaltaiseen terveyteen on nykyisin saatavilla”, Tuomi summaa.

Lue myös USA:n terveysviranomaisten tiedote mikroverenkierrosta:

http://jaha.ahajournals.org/content/5/11/e004389

 

One Comment

  1. Kan varmt rekommendera Bemer behandling efter 6ggr var mitt teitzerssyndrom borta ,som varit jättebesvärligt länge.Allmäntillståndet förbättrades också sömnen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *