Riitta Riihimaa on toiminut Porissa vyöhyketerapeuttina ja diplomishiatsuterapeuttina.

Vaikka työkseen hoitaa muita, täytyy muistaa myös oman terveyden vaaliminen. Riitta halusi kokeilla fysikaalista verisuoniterapiaa eli mikroverenkiertoa aktivoivaa BEMER-hoitoa omien vaivojensa hoitamiseen.

Ymmärsin konkreettisesti mikroverenkierron merkityksen.

Mikroverenkierto on ollut melko tuntematon tekijä ihmisen kehossa lääkäreillekin. Nyt sen merkittäviä vaikutuksia on kuitenkin alettu tutkia maailmanlaajuisesti. On löydetty sen mullistavat vaikutukset mm. kroonisten sairauksien puhkeamiseen.

Niinpä mikroverenkierron toimivuus ja aktivoiminen ovat oleellisessa roolissa, kun sairauksia halutaan ennaltaehkäistä tai edistää paranemista.

Issias-kipu loppui ja tunto palasi yhtäkkiä jalkaan.

”Vuonna 2010 hankin BEMER-laitteen itselleni. Testasin hoitoa ensin vain itselleni ja sen hyväksi havaittuani olen alkanut suositella ja käyttää sitä hoitotyössäni myös muille”, Riitta Riihimaa kertoo.

Riitta Riihimaalla oli paha issias-kohtaus, josta jäi jalkaan ikäviä tuntemuksia.

”Reippaalla lenkillä alkoi tuntua kipua jalkakaaren alta. Kipu saattoi olla todella kovaa. Tähän vaivaan lähdin hakemaan apua fysikaalisesta verisuoniterapiasta. En halunnut turhaan potea jalkavaivoja ja pidän kävelystä.”

Riitta huomasi BEMER-hoidon vaikutusten olevan tehokkaita.

”Sain heti ensimmäisellä käyttöviikolla voimakkaita tuntemuksia jalkaani. Huomasin parin päivän päästä pidemmällä lenkillä ollessani, että kävelen paljon reippaammin ja jalka toimii! Jalan kipuilu jäi pois.”

Riitalla oli ollut myös tinnitusta. Sekin hävisi todella nopeasti mikroverenkierron tehostuttua. Lisäksi hän huomasi eron käsien ihossa. Kädet olivat olleet työn takia kovin kuivat ja karheat, melkein haavaiset. Iho parani ja pehmeni viikon kuluttua BEMER-hoidon aloituksesta.

Riitta Riihimaa käyttää edelleen itse päivittäin hoitoa. Pitkille matkoille hän ottaa laitteen myös aina mukaan, ettei hoitoon tule turhan pitkää katkosta.

Hyviä kokemuksia erilaisten vaivojen helpottamiseen myös asiakkailta.

Riitta Riihimaa on havainnut apua fysikaalisesta verisuoniterapiasta fibromyalgiaan ja sen aiheuttamiin kipuihin. Jotkut pitävät vaivaa ruokavaliolla kurissa, mutta ovat havainneet kipujen pysyvän poissa BEMER-hoidon avulla, vaikka syöminen on lipsunut esim. juhlien aikaan.

 

Fysikaalinen verisuoniterapia vaikuttaa syihin sairauksien ja oireiden taustalla.

Omalla vastaanotollaan Riitan asiakkailla on ollut esimerkiksi diabeteksen aiheuttamia haavoja, jotka eivät umpeudu millään. Haavojen ja murtumien paranemisessa on ollut nähtävissä merkittävää edistymistä mikroverenkierron aktivoinnin myötä.

”Esimerkiksi häntäluun murtumiin olen antanut BEMER-hoitoa viikon ajan ja sen jälkeen asiakas on jo kyennyt istumaan, kivut on saatu pois. Monilla on kokeiltu kaikenlaisiin kipuihin erilaisia hoitoja, mutta vasta BEMER on alkanut auttaa.”

BEMER edistää Riitan mukaan myös stressistä palautumista ja auttaa rentoutumaan. Siksi se on hyvä apukeino hoitotilanteessa, jos asiakkaalla on vaikkapa selkä leikattu ja makaaminen hoitopöydällä pelottaa.

Muita sairauksia ja vaivoja, joihin Riitta Riihimaa on työssään nähnyt BEMER-hoidon tuovan apua, ovat mm. vauvan koliikki, MS-tauti (ollut yhteistyötä Porin MS-taudin paikallisyhdistyksen kanssa) ja virtsankarkailu.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *