Särkylääkkeiden käyttö nuorten aikuisten kohdalla on hälyttävästi noussut.

Oire kertoo uupumuksesta monenlaisten paineiden alla. Miten terveys kestää jatkossa, kun uupumus yllättää jo nuoruudessa? Ruuhkavuodet ja suorituspaineet elämän eri rooleissa saattavat rasittaa elimistön toimintaa merkittävästi.

Mitä kipu ja särky kertoo?

Keho lähettää viestin, että kudosaineenvaihdunta on merkittävästi heikentynyt ja solut kärsivät hapenpuutteesta. Se on hälytys, joka kannattaa ottaa vakavasti.

Tilannetta ei auta kova treeni ja kierrosten lisääminen, joka edelleen pahentaa stressiä jo ylikeirroksilla käyvässä elimistössä. Stressi supistaa verisuonia, pikkuvaltimoita, ja saa aikaiseksi koko mikroverenkierron säätelyjärjestelmän heikentymisen. Solujen hapenpuute on seurausta tästä.

Lihassolun, luusolun, hermosolun hapenpuute aiheuttaa kivuntunnetta. Kivuntunne poistetaan lääkkeellä, mutta syy jää solutasolle aiheuttamaan lisäongelmia.

Kehon kyky palautua on avain hyvään suorituskykyyn.

Mikäli palautuminen on mahdollisimman tehokasta, elimistö pystyy korjaamaan siellä syntyneitä vaurioita tehokkaammin. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. http://hellisolujasi.fi/palaudutko-vai-palatko-loppuun/

Rentoutuminen ja hyvä uni ovat tärkeitä, joihin saadaan merkittävää apua fysikaalisella verisuoniterapialla. Se stimuloi heikentynyttä verenvirtausta mirkoverisuonistossa sekä vaikuttaa rentouttavasti autonomiseen hermostoon. Näin kudosaineenvaihdunta paranee ja kipu häviää.Säännöllisellä käytöllä keho alkaa palautua paremmin ja suorituskyky parantuu.

Kehostamme tulee vahvempi kestämään elämän meille tuomia paineita.

Tue terveyttä – palaudu tehokkaammin – ennaltaehkäise sairauksia. Fysikaalinen verisuoniterapia BEMER on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön, itsehoitoon, kotona tai työpaikalla.

www.bemernordic.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *